Verkkouutiset

Postin logistiikkakeskus Vantaalla. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Posti avaa pakettien väliaikaiset noutopisteet

Pakettiliikenne huipentuu edellisvuosien tapaan jouluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Posti avaa 25. marraskuuta alkaen vilkkaimman sesongin ajaksi 101 väliaikaista noutopistettä ympäri Suomen.

Joulusesonki on Postille vuoden vilkkainta aikaa, ja joululahjojen ostaminen aloitetaan entistä aiemmin. Viimeistään Black Friday, jota tänä vuonna vietetään perjantaina 26.11., kiihdyttää pakettiliikenteen kasvuun.

Postin mukaan paketteja on tällä hetkellä liikkeessä paljon, ja verkko-ostaminen on aktiivista, mutta suomalaiset ovat myös palanneet ostoskeskuksiin ja kuluttamaan enenevässä määrin palveluita.

Osa väliaikaisista noutopisteistä on Postin omia, osan toiminnasta taas vastaavat kumppanit. Väliaikaiset noutopisteet sijoitetaan suosituimpien automaattien lähelle, jolloin paketin hakijalla on mahdollisimman lyhyt matka väliaikaiselle noutopisteelle alkuperäisen automaatin ollessa täynnä.

Väliaikaisiin noutopisteisiin voi myös suoraan tilata paketteja, jonka lisäksi niihin voi palauttaa verkko-ostoksia. Kaikissa väliaikaisissa noutopisteissä on henkilökohtainen palvelu eli työntekijä antaa paketit ja neuvoo tarvittaessa palautuksissa.

3[nbsp]300 palvelupistettä ympäri Suomen

Postin sesongin suunnittelu käynnistyi jo alkuvuodesta, ja automaatteja on avattu vuoden aikana 5–10 joka viikko. Automaatteja on 400 ja henkilökohtaisia palvelupisteitä 100 enemmän kuin viime vuonna.

Sesonkiin varaudutaan laajemman palvelupisteverkoston sekä väliaikaisten noutopisteiden lisäksi kasvattamalla hyllytilaa palvelupisteissä.

– Joulu on meille suomalaisille tärkeä juhla, ja teemme kaikkemme varmistaaksemme sujuvat pakettitoimitukset ja hyvän joulumielen. Paketteja on varmasti tänäkin vuonna liikkeellä paljon, joten välillä voi käydä niin, että paketti ei mahdukaan toivottuun paikkaan. Jos näin käy, ohjaamme paketin mahdollisimman lähelle. Jos tuntuu, että paketti päätyy liian kauas tai täysin väärään paikkaan, meihin voi aina ottaa yhteyttä OmaPostin chatissa tai soittamalla, niin selvitämme tilanteen, kertoo paketti- ja verkkokauppapalveluiden liiketoimintajohtaja Tommi Kässi tiedotteessa.

Posti kannustaa asiakkaitaan noutamaan paketit mahdollisimman pikaisesti, jotta tilaa saadaan uusille paketeille automaateissa, noutopisteissä ja posteissa.

Posti vauhdittaa pakettiliikennettä myös lisäkuljetuksilla. Black Fridaysta 26. marraskuuta alkaen Posti kuljettaa paketteja suosituimpiin automaatteihin seitsemänä päivänä viikossa. Paketteja noudetaan ja toimitetaan vastaanottajille neljänä sunnuntaina 28.11., 5.12., 12.12. ja 19.12.

Seitsemän päivän pakettijakelun piirissä on noin puolet suomalaisista. Pääkaupunkiseudun lisäksi sunnuntaijakeluissa mukana ovat Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Seinäjoki, Tampere ja Turku. Myös pakettien kotiintoimitusten odotetaan lisääntyvän loppuvuodesta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)