Juha Sipilän hallitus ryhtyi mahdottomalta vaikuttaneeseen tehtävään vuonna 2015. Työllisyysaste piti nostaa yli 72 prosentin ja julkisen talouden velkaantuminen taittaa. Se onnistui. Kustannuskilpailukyky on parantunut, niin että Suomi pääsi viimein hyvällä sykkeellä kansainvälisen talouden imuun. Sääntelyn purkaminen on edennyt. Julkinen talous on kohta lähes tasapainossa.
Tosiasia on, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus on onnistunut hyvin, mutta työ jää auttamatta kesken.
Merkittävin uudistus, joka jää tämän hallituskauden jälkeen odottamaan uudistajaansa on työmarkkinauudistus, jossa yritykset ja työntekijät vapautetaan pakottavien työehtosopimusten kahleista.
Yleissitovuus on purettava. Ilman sitä uudistusta Suomi menettää tuossa tuokiossa jälleen työllä ja vaivalla palautetun kustannuskilpailukykynsä heti, kun suhdanne kääntyy taas laskuun. Tuloksena on entistä suurempi massatyöttömyys ja pakottavat leikkaukset, kun julkinen talous kääntyy taas epätasapainoon.
Mikään muu hallitus ei pysty tätä elintärkeää uudistusta toteuttamaan kuin porvarihallitus. Se on tosiasia.
SDP on viime aikoina profiloitunut lupaamalla erinäköisiä etuisuuksia ja verojen korotuksia, jos pääsee valtaan. Itse en tunnustaudu sinipunan ystäväksi. Minulle siinä on ennalta vesitettyjen kompromissien ja pysähtyneisyyden kaiku.
Kun on seurannut demareiden, vihreiden ja vasemmiston yhteistä ei-linjaa sekä poskettoman ”miljardilingon” vispausta oppositiossa, on huoli isänmaan tulevaisuudesta syventynyt entisestään.
Muistamme yhä edellisen sinipunapohjaisen hallituksen jäljet. Jyrki Kataisen johtama kokoomus jäi demareiden panttivangiksi sixpack -hallituksessa. Se tarkoitti jyrkkää verojen nousua, uudistuskyvyttömyyttä ja alijäämäisen julkisen talouden jämähtämistä paikoilleen. Pääsyynä tasavaltamme ehkä heikoimpaan hallitustaipaleeseen oli demareiden täydellinen kyvyttömyys hyväksyä ympäröivää todellisuutta ja valtavaa yhteiskunnallista muutostarvetta.
Antti Rinteen linja on Suomelle tuhon tie. Sitä tietä tulee välttää kuin ruttoa.
Olen huolestuneena seurannut keskusteluilmapiiriä, jonka mukaan olisi jo ennalta selvää, että tuleva hallitus rakennetaan sinipunapohjalle, ja ainoa kysymysmerkki on se, johtaako hallitusta Antti Rinne vai kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Välillä tuntuu, että Rinteen demarit oikein haluaisivat Orpon omalle menonlisäyskampanjalleen takuumieheksi hallitukseen.
Kokoomus ei saa ennalta alistua tällaiseen tilanteeseen. Porvarihallituksen on oltava todellinen vaihtoehto, eikä se ole mahdotonta saavuttaa, kunhan kokoomus ja keskusta ovat valmiita hyväksymään myös perussuomalaiset hallituskumppaneiksi. Se on edellytys sille, että oikeistohallitukselle voidaan saada jatkoa. Muuten oikeistohallitus saattaa hyvinkin jäädä haaveeksi, ja sinipuna ainoaksi ennaltamäärätyksi realistiseksi vaihtoehdoksi.
Muissa puolueissa Jussi Halla-ahon johtamiin perussuomalaisiin on suhtauduttu torjuvasti vedoten arvopohjaan. Minusta se perustuu virheelliseen analyysiin.
Halla-ahon linja on tiukka maahanmuuttoasioissa, mutta suurelta osin nykyinen hallitus on toteuttanut Halla-ahon aikanaan esittämiä uudistuksia, joilla humanitäärinen maahanmuutto saadaan hallintaan. Halla-ahon linja ei ole maahanmuuttovihamielinen kuten vastustajat sen mielellään haluaisivat nähdä. Se on enemmänkin inhorealistinen.
Perussuomalaiset on Halla-ahon puheenjohtajuuden myötä osoittautunut taloudellisissakin kysymyksissä aiempaa liberaalimmaksi ja oikeistolaisemmaksi, mikä tekisi siitä erinomaisen kumppanin markkinatalouslinjaa ryhdikkäästi ajavalle uudelle porvarihallitukselle.
Halla-ahoa ei pidä pelätä. Hallitusohjelmassa sovitaan ne raamit, joissa politiikkaa tehdään. Jos halua neuvotella on, olisi hölmöä sulkea perussuomalaisia etukäteen ulos hallituksesta.
Kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten sekä tarvittaessa kristillisdemokraattien ja RKP:n yhteistyölle on mahdollista rakentaa uusi voittava joukkue, josta hyötyy koko Suomi. Puheet sinipunasta on haudattava ja otettava julkilausutuksi tavoitteeksi aito porvarihallitus.
En kerta kaikkiaan jaksa uskoa, että me suomalaiset haluaisimme lisää veroja, lisää julkista velkaa lapsiemme niskaan, kiristyvää sääntelyä tai ay-liikkeen pääsyä vallankahvaan. Ei, Suomi tarvitsee porvarihallitusta nyt enemmän kuin koskaan.
