Nasdaqin logo Helsingin Pörssitalon seinässä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Pörssi toimii taas – ”järjestelmä ei ole kokenut vastaavaa aiemmin”

Pörssikauppa toimii varajärjestelmän avulla keskiviikon viiden tunnin katkoksen jälkeen.

Pörssikauppa alkoi Helsingissä torstaina aamulla ajallaan varajärjestelmän turvin. Pohjoismaiden ja Baltian pörssikauppa oli keskiviikkona keskeytyksissä viisi tuntia pörssioperaattori Nasdaqin palvelinkeskuksen palohälytyksen takia. Kauppa pääsi keskiviikkona alkamaan vasta vähän kolmen jälkeen iltapäivällä.

Helsingin viestintäjohtaja Maarit Bystedt kertoi aamulla Kauppalehdelle, että kaupankäynti aloitetaan varajärjestelmäpaikassa Frihamnissa normaalissa aikataulussa.

Merkittävä osa Väsbyn konesalin koneista meni keskiviikkona Ylen mukaan pilalle sammutusjärjestelmänä toimineiden kaasupanosten laukeamisten takia. Helsingin pörssillä ja muilla Nasdaqin pohjoismaisilla pörsseillä on ollut noin kahdeksan vuotta käytössä sama pääkonesali Ruotsin Väsbyssä.

Helsingin pörssissä ei Ylen mukaan keskiviikkona voida käydä normaalisti niin sanottua nopeaa pörssikauppaa automaattisesti tietokoneiden välillä ilman välittäjiä. Nasdaqissa kuitenkin uskotaan, että muu kaupankäynti onnistuu vahingoista huolimatta.

– On vaikea arvioida, kun osa nopeasta kaupasta toimii, mutta en osaa sanoa kuinka suuri osa, kertoo pörssin toimitusjohtaja Henrik Husman Ylelle.

Lisätietoa ongelman yksityiskohdista voi KL:n mukaan olla luvassa torstain aikana.

– Juuri mitään muuta kerrottavaa nyt ei ole. Varsinaisesti se, mitä sisäisesti on yön aikana tehty, ei ole välttämättä julkista tietoa aamulla, Bystedt toteaa.

Nasdaq Helsingistä myönnettiin KL:n mukaan keskiviikkona, että vuodesta 2010 käytössä ollut järjestelmä ei ole kokenut vastaavaa aikaisemmin.

Kommentit