Verkkouutiset

Hallitus ennustaa velkaantumisen taas kääntyvän kasvuun – Juha Sipilä: Kaikki on kiinni talouskasvusta

Suomen julkisen talouden alijäämä lähtee taas kasvuun, ellei kasvu ylitä odotuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtioneuvoston myöhään tiistai-iltana lähettämän tiedotteen mukaan julkisen talouden alijäämä supistuu vuoteen 2020 mennessä tämän vuoden 5,6 miljardista eurosta 2,5 miljardiin euroon, mutta kasvaa jo seuraavana vuonna taas 3,6 miljardiin euroon.

Hallituksen alkuperäisenä tavoitteena oli velkaantumisen taittaminen vaalikauden loppuun mennessä ja julkisen talouden saattaminen tasapainoon vuoteen 2021 mennessä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi tiedotustilaisuudessa tiistai-iltana, että tavoite kuitenkin toteutuu, jos talouskasvu olisi kahden prosentin luokkaa. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan vuosille 2017–2019 ennustetaan reilun yhden prosentin kasvua.

– Olemme tehneet koelaskelmia sillä meidän tavoiteuralla. Eli jos se [talouskasvu] olisi kaksi prosenttia, niin velkasi eläminen loppuu tavoitteen mukaisesti silloin 2021 ja myös tämä bkt-osuus eli suhteellinen velka kääntyy laskuun, Sipilä totesi.

– Tämän voi kiteyttää siihen, että loppukauden pärjääminen ja menestys on kiinni siitä, että mikä tulee olemaan bruttokansantuotteen kasvu tänä vuonna, ensi vuonna ja 2019, Sipilä jatkoi.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) muistutti, että hallitus tekee päätöksiä olemassa olevien talousennusteiden pohjalta.

– Koska työllisyysaste ja kasvu ei ole riittävää, silloin julkinen talous ei riittävän nopeasti parane. Siksi meidän täytyy ehdottomasti tehdä lisätoimia, Orpo sanoi.

– Tämä on oikeassa suunnassa tämä talous nyt, mutta tarvitaan koko ajan lisätoimia ja teemme niitä, hän täydensi.

Valtiovarainministeri muistutti, että vuoden 2021 kohdalla julkisen talouden suunnitelmassa vaikuttavat myös puolustusvoimien konehankinnat. Kun parlamentaarisesti on sovittu, että puolustusvoimien hankinnat eivät saa vaikuttaa palveluiden rahoittamiseen, ne hoidetaan lisävelalla.

Nykyisillä julkisen talouden suunnitelman laskelmilla hallituksen tavoitteisiin ei kuitenkaan päästä.

– Kyllä se kaikki on nyt kiinni siitä, minkälaiselle kasvu-uralle lopulta päästään. Sen takana on myös tämä työllisyysastetavoite ja työttömyyden vähentämisen tavoite, Sipilä kiteytti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)