Verkkouutiset

Hallitus taipui paikallisessa sopimisessa

Juha Sipilän hallitus on päättänyt luopua paikallisen sopimisen edistämisestä erillisellä lainsäädännöllä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen uuden linjauksen mukaan paikallisen sopimisen edistäminen toteutetaan neuvottelemalla työ- ja virkaehtosopimuksiin laajemmat mahdollisuudet paikalliselle sopimiselle. Paikallinen sopiminen siirtyy myös osaksi yhteiskuntasopimusneuvotteluita työmarkkinajärjestöjen pöytään.

Hallituksen ministerit Olli Rehn (kesk.), Petteri Orpo (kok.) ja Jari Lindström (ps.) kertoivat hallituksen linjauksesta paikallisen sopimisen suhteen työmarkkinaosapuolille keskiviikkona. Paikallisen sopimisen toteuttaminen työ- ja virkaehtosopimusten kautta oli SAK:n ehto yhteiskuntasopimukselle.

Verkkouutisten tietojen mukaan yhteiskuntasopimuksen syntyminen näyttää todennäköiseltä, kun suurimpana esteenä sille ollut hallituksen kanta paikalliseen sopimiseen saatiin ratkaistua.

Paikallisen sopimisen toteuttaminen työ- ja virkaehtosopimusten kautta tarkoittaa, että paikallisesta sopimisesta ei tule erillistä lakia, jossa määriteltäisiin sopimisen vähimmäisala.

Verkkouutisten tietojen mukaan joitakin muutoksia työehtoja koskeviin lakeihin on tulossa. Esimerkiksi paikallinen sopiminen on tarkoitus ulottaa myös järjestäytymättömiin yrityksiin. Kuitenkaan yleissitovuuden perusteella työehtosopimuksia noudattavat työnantajat eivät voisi sopia paikallisesti työehdoista enempää kuin työehtosopimuksissa olisi määritelty. Myös kriisilausekkeet työehtosopimuksista poikkeamiseksi kriisitilanteissa on tarkoitus hyväksyä. Tällöin työehdoista voitaisiin joustaa mikäli ehdot kriisilausekkeen käytölle täyttyisivät ja kriisisopimuksella vältyttäisiin irtisanomisilta.

Joulukuussa hallituksen perustamassa paikallista sopimista pohtivassa kolmikantaisessa työryhmässä oli käsitteillä luonnos laiksi paikallisesta sopimisesta. Hallituksen uusi linjaus tarkoittaa, että erillinen laki jää toteutumatta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)