Verkkouutiset

Oppositiolta välikysymys koulutusleikkauksista

SDP, RKP, vasemmistoliitto ja vihreät tekevät välikysymyksen opintotuki- ja koulutusleikkauksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mielestä osaamistason heikentämiselle pitää laittaa stoppi.

– SDP ei hyväksy sitä, että Sipilän hallitus heikentää tietoisesti Suomen osaamistasoa. Tämä on historian ensimmäinen hallitus, joka haluaa omilla päätöksillään huonontaa suomalaista osaamista. SDP ei sitä hyväksy, hän sanoo tiedotteessaan.

Lindtman toteaa, että hallitus aikoo lisäksi leikata opiskelijoiden toimeentulosta kahden viikon ruokalaskua vastaavan summan.

Hänen mukaansa hallitukselta puuttuu kokonaan koulutuksellinen visio.

– Suomella ei ole varaa osaamistason laskuun. Yhtä vähän opiskelijoilla on varaa toimeentulon järkyttävään heikentymiseen, Lindtman sanoo.

(Juha) Sipilän hallitusohjelman tavoite koulutuksen ja osaamisen osalta on, että: ”Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa.” Tämän tavoitteen valossa hallituksen leikkaukset tuntuvat entistä käsittämättömimmiltä. Miten Suomi voi olla koulutuksen kärkimaa, kun hallitus leikkaa näin harkitsemattomasti juuri koulutuksesta, sanoo puolestaan RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund.

Hän muistuttaa, että ennen eduskuntavaaleja nykyiset hallituspuolueet lupasivat, että koulutuksesta ei leikata. Nyt pääministeri Juha Sipilän hallitus leikkaa korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta ennenäkemättömällä tavalla.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön mielestä hallituksen suunnittelemat massiiviset leikkaukset opintotuesta vaarantavat nuorten koulutuslupauksen.

– Suomen tulevaisuuden menestykselle ja sivistykselle on elintärkeää, että jokaisella nuorella on yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua omaan osaamisensa ja intonsa pohjalta, taustastaan riippumatta. Koulutuksen tasa-arvo ja sivistyksen arvostaminen ovat yhteiskuntamme perusarvoja, jota ei ole varaa menettää. Siksi hallitusta on haastettava peruuttamaan leikkaukset opintotuesta tällä välikysymyksellä, sanoo Ville Niinistö.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)