Verkkouutiset

”Edustaja Li Andersson on aika lailla hukassa”

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin mukaan hallituksen työllisyystoimien tarkoitus ei ole kiusata työttömiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvosteli eduskunnan syysistuntokauden ensimmäisellä kyselytunnilla hallituksen päätöstä työttömille kolmen kuukauden välein järjestettävistä haastatteluista.

Anderssonin mukaan päätös lisää kustannuksia ja byrokratiaa. Hänestä varat tulisi ohjata mieluummin TE-toimistojen resurssien lisäämiseen.

– Hallituksen työllisyyspoliittisissa linjauksissa linjattiin, että sanktiopolitiikkaa tullaan tiukentamaan. Jos tarkoitus on ottaa koppia työttömistä, miksi samanaikaisesti vahvistetaan tätä sanktiolinjaa, Andersson kysyi.

Anderssonin mukaan hallituksen työllisyyspolitiikasta ”paistaa läpi luottamuksen puute suomalaisiin työttömiin”.

– Ilmeisesti hallituksen ajatus on aidosti se, että suomalaista työelämää vaivaa se, etteivät ihmiset haluaisi olla töissä, eikä se, että meillä on huutava pula työpaikoista, Andersson totesi.

Työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) mielestä oppositio pyrkii esittämään kuin työttömien haastattelut olisivat ainoa hallituksen työllisyystoimi. Hänen mukaansa niiden tarkoituksena ei ole rankaista työttömiä.

– Edustaja Andersson on nyt aika lailla hukassa tämän asian kanssa. Onneksi meillä on näitä tilaisuuksia, joissa näitä asioita voidaan korjata, Lindström vastasi.

Hänen mukaansa kyse ei ole luottamuksen puutteesta.

– Se on päinvastoin. Me haluamme luottaa näihin ihmisiin. Haastattelujen pointti ei ole sanktiot. Haastattelujen pointti on ottaa koppi siitä työttömästä. Meillä on jo vuosia ollut vallalla käsitys, että ei häiritä niitä ihmisiä, kun ei ole mitä tarjota. Tiedän, että siellä toisessa päässä on se ongelma, että mistä ne työpaikat. Sekin pitää hoitaa ja sitä tämä hallitus tekee.

Ministeri Lindström korosti, että sanktioissa on kyse jo olemassa olevan lainsäädännön noudattamisesta nykyistä tiukemmin.

– Yksinkertaisesti, jos olet passiivinen etkä halua ottaa työtä vastaan, tulee sanktio. Jos olet aktiivinen, sinut palkitaan.

– Hallitus tekee näitä toimia työttömiä auttaakseen, ei heidän kiusakseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)