Verkkouutiset

Politiikan tutkija Ylelle liikenneverkkosotkusta: Taitamattomasti hoidettu

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen politiikan tutkija Erkka Railo sanoo Ylelle yllättyneensä siitä, kuinka näin isossa hanketta kuin liikenneverkkoselvitys on viety eteenpäin niin taitamattomasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Näin ainakin julkisuuden perusteella. Vaikuttaa, että (Anne) Berner (kesk.) on luottanut siihen, että (Juha) Sipilän (kesk.) tuki yksinään riittää, Erkka Railo sanoo Ylelle.

Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että Berner ei ole pitänyt tarpeeksi yhteyttä muihin ministeriöihin, jotta he voisivat tehdä uudistuksen, jolla on laaja tuki. Hänen mukaansa on nähtävissä merkkejä niin sanotusta siiloutumisesta.

– Eli ministerit puuhailevat oman sektorinsa uudistuksia kykenemättä saamaan sille poliittista tukea ja koordinoimaan uudistusta laajalla rintamalla.

Railon mukaan Bernerin tavassa toimia näkyy kokeneen yritysjohtajan tyyli, kun taas kokenut poliitikko olisi todennäköisesti tehnyt asiat toisin.

Tutkijan mukaan liian innokkaasta uudistajasta voi tulla lopulta keskustalle taakka.

– On kylmä tosiasia, että hänet on melko helppo vaihtaa, jos hänestä tulee taakka, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)