Suomi vietti itsenäisyyden juhlavuotta. Satavuotisjuhlissa korostuivat pienen kansakunnan sitkeys: nousu rikkinäisestä ja köyhästä yhtenäiseksi ja vauraaksi.
Isänmaallistakin hurmaa oli aistittavissa, tervettä sellaista. Isänmaallisuutta on monenlaista. Harvoin isänmaallisuuden keskiöön kuitenkaan nostetaan tavallinen palkansaaja, joka vuodesta toiseen lähtee töihin joskus intoa puhkuen, toisinaan kaamosta ja työtaakkaa kiroten.
Ponnisteluillaan hän rakentaa itselleen myös eläketurvaa ja antaa esimerkkiä lapsilleen tai muille läheisilleen siitä, että itsensä kehittäminen ja ponnistelu kannattavat. Työpaikka on muutakin kuin rahan lähde, vaikka joskus muut arvot eivät tunnu miltään. Yksi arvo on se, että vähänkin kannattava työ voi auttaa löytämään seuraavan, paremmin kannattavan työn.
Juhlavuosi on juhlittu ja paluu arkeen on tapahtunut nopeasti. Suomessa kiistellään aktiivimallista ja laajemmin työn arvostuksesta sekä ihmisarvosta. Nyt mennään ytimeen, siihen isänmaallisuudenkin ytimeen eli suomalaisen hyvinvointijärjestelmän kestokykyyn. Väitän, että se rakentuu pitkälti ihmisten omista asenteista, jotka muokkautuvat enimmäkseen lähipiirin kokemuksista ja toissijaisesti myös poliittisten linjavalintojen kautta.
Hallitus tavoittelee aktiivimallillaan sitä, että Suomessa nykyistä useampi kävisi töissä. Mitä enemmän on työssäkäyviä, sitä vahvempi on julkinen talous, josta voi ammentaa varoja mm. päivähoitoon, peruskouluun, akateemisiin opintoihin, kirjastoihin ja kulttuuriin sekä maanpuolustukseen.
Verotulojen kautta luodaan myös mahdollisuuksia antaa pitkään töissä olleille oikeus opiskeluun tai tuetaan jollakin summalla oravanpyörästä välivuotta pitävää työntekijää. Sanomattakin lienee selvää, että jos välivuodet muuttuvat laajasti käytettyinä elintavaksi, järjestelmän kantokyky rapautuu. Sen jälkeen on heikennettävä palveluja tai alettava systemaattisesti nostaa verotusta. Jälkimmäiselle lienee kannatusta ihan ideologisistakin syistä, mutta en usko itse siihen ideologiaan. Valtio voi olla hyvä kumppani, kunhan sen rooli pysyy kohtuullisena.
Aktiivimallissa työtöntä velvoitetaan aiempaa enemmän. Hänen tulee osoittaa jonkinlaista aktiviteettia kolmen kuukauden aikana. Muutoin hänen tukensa putoaa vajaat viisi prosenttia. Aktiviteettiin lasketaan 18 tunnin työnteko, tietty yrittäjätulo tältä ajalta tai osallistuminen aktiivitoimiin kuten työvoimapoliittiseen koulutukseen. On väitetty, että malli kyykyttää työtöntä tai että se on byrokraattinen eikä paranna kannustinongelmia.
En allekirjoita kyykytysargumenttia: jos hyvinvointiyhteiskunta luottaa työperäiseen sosiaaliturvaan, niin silloin tietty oma aktiviteetti ja vastuu itsestä ovat osa järjestelmää. Sen sijaan malli ei kyllä pureudu ainakaan mittavasti kannustinongelmaan, siis siihen, että työn pitäisi olla aina kannattavaa.
Työnteon kannustavuutta on parannettu ns. 300 euron suojaosalla. Työtön voi tienata tuon verran menettämättä tukea. Suojaosuuksien nostamisenkin suhteen näyttää vallitsevan konsensus. Se on ymmärrettävää, koska siinä ei keneltäkään oteta pois vaan päinvastoin annetaan lisää. Valtiontalouden kannalta tuo uudistus tuottaa myös hyvää, jos se parantaa työllisyyttä.
Poliittisesti paljon vaikeampaa onkin sitten puhua itse tukien tasosta eikä vain niiden menettämisestä työtä tehtäessä. Eli siis siitä, pitäisikö tukia laskea, jotta työ olisi houkuttelevampaa. Asumistukienhan esimerkiksi väitetään pitävän vuokratason luonnottoman korkealla, mistä siis hyötyvät etenkin vuokranantajat.
Ehkäpä juuri asian monimuotoisuuden ja herkkyyden takia hallitus on päättänyt käynnistää sosiaaliturvan uudistushankkeen, ja sen eteenpäin vieminen on sitten käytännössä seuraavan tai sitä seuraavan hallituksen käsissä. Voi olla, että nyt huutoa aiheuttava aktiivimalli jää lopulta vain pieneksi nyppyläksi tiellä, joka ehkä johtaa suurempaan muutokseen.
Entisen pitkäaikaisen kansanedustajan ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajan Kimmo Sasin ehdotus henkilökohtaisesta sosiaaliturvarahastosta kannattaa ottaa tarkempaan syyniin. Mallissa jokainen maksaisi palkastaan tietyn maksun omaan henkilökohtaiseen sosiaaliturvarahastoon. Rahasto voisi velkaantua, kun sieltä tarvitaan itselle sopiva määrä turvaa ja toisaalta taas työllistyessä sinne säästettäisiin. Sasin esitys näyttäisi olevan sukua ns. perustilimallille.
Työttömyys on herkkä aihe. Aktiivimallista käytävä kuuma keskustelu todistaa, että työttömillä politikoidaan surutta. Järjestöaktiivit ja some-sotilaat sekä puoluesoturit ovat olleet hereillä ja mielenosoituksiakin vielä nähtäneen.
Valeuutiseksi on haluttu leimata esimerkiksi Sasin ajatuksia herättävä ja asiallinen blogi Verkkouutisissa. Mielensäpahoittajat voivat käydä vapaasti Verkkouutisten sivulla ja kirjata hakusanaksi aktiivimalli. Tulokseksi näyttäisi juuri nyt tulevan, että enemmistö uutisistamme on kielteisiä aktiivimallille. Mukana on esimerkiksi SDP:n presidenttiehdokkaan Tuula Haataisen sanoma: ”Aktiivimalli on räikeä esimerkki eriarvoisuudesta.”
Verkkouutiset aikoo jatkaa monipuolista sisällöntuotantoa aktiivimallista ja laajemminkin työnteon kannustavuudesta. Samalla kysyn itse aktiivimallin haukkujilta: miten tekemättä jättäminen auttaa työttömiä? Noususuhdanteen huipullakin työttömiä oli tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 190 000 ja työ- ja elinkeinoministeriön mukaan peräti 271 300. Nousukausi auttaa, mutta ei ratkaise ongelmia.
Tässä samassa yhteydessä on mukava kiittää Verkkouutisten lukijoita menneestä vuodesta, joka oli edelleen vahva kasvun vuosi sivulatauksien suhteen. Olemme Suomen suurin politiikkaan erikoistunut uutissivusto. Esimerkiksi viikolla 52 TNS-Metrixin mittauksessa olimme Suomen 20 suurimman uutismedian joukossa. Kiitän lukijoitamme luottamuksesta!
