Verkkouutiset

Poliisit palkoistaan: Vähintään saman toimeentulon saa helpommallakin

Poliisien resurssiongelmaa ei ratkaista pelkästään alan koulutuspaikkoja lisäämällä, sanoo Suomen Poliisijärjestöjen Liiton valtuuston puheenjohtaja Tomi Sevander.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisiammattikorkeakoulussa vuosittaisia aloituspaikkoja on nostettu 400:aan, mutta aloituspaikkoja on jäänyt täyttämättä, koska kriteerit täyttäviä motivoituneita hakijoita ei ole tarpeeksi.

– Poliisin resurssivajetta ei voida paikata työperäisellä maahanmuutolla tai vapaan työvoiman liikkuvuudella, kuten monella muulla alalla voidaan tietyin ehdoin tehdä. Työvoima pitää löytyä täältä Suomesta ja siinä kilpailussa poliisikoulutus ja koko alan pitää olla houkutteleva vaihtoehto työuraa pohtivalle, Tomi Sevander sanoo.

Poliiseja oli vuonna 2010 noin 7[nbsp]800, vuonna 2014 alle 7[nbsp]400 ja tänä vuonna enää 7[nbsp]150. Sevanderin mukaan jos poliisien määrän halutaan nousevan vuoden 2010 lukuihin tai sen yli, pitää uskaltaa puhua myös alan palkkatason kilpailukyvystä.

– Poliisiin kohdistunut väkivalta on lisääntynyt, ja kuten olemme viime aikoina saaneet huomata, virkavaltaa vastaan käydään yhä herkemmin myös ampuma-asein. Uutena henkisen väkivallan muotona on noussut niin sanottu maalitus, jossa poliisi joutuu työnsä takia häirinnän, solvausten ja uhkausten kohteeksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ei tällainen työympäristö ihan niitä kaikkein houkuttelevimpia ole, vähintään saman toimeentulon saa helpommallakin, Sevander sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)