Perinteinen talvilomakausi on jälleen käynnistymässä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lista julki: Täällä valvovat lähes 150 peltipoliisia

Poliisi kuvaa hiihtoloman nopeusvalvontakameroiden määrää ennätykselliseksi.

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein on julkaissut alla näkyvän listan 14.2.-16.2. valvovista poliisin kameroista.

Tänä vuonna teillä valvoo poliisin mukaan poikkeuksellisen suuri määrä poliisin nopeusvalvontakameroita. Normaalisti kameroita on lomakausien ruuhkien aikaan teillä noin sata.

– Etelä-Suomen hiihtolomat alkavat tänään ja monen auton nokka suuntaa pois pääkaupunkiseudulta. Liikennettä turvaa poliisipartiot ja ennätykselliset 142 liikenneturvallisuuskameraa, Dennis Pasterstein sanoo.

Perjantain 14.2. on arvioitu olevan hiihtolomaliikenteen vilkkain päivä, joka näkyy etenkin Helsingin ulosmenoteillä ja valtateillä 4 ja 5 aina Jyväskylään ja Mikkeliin asti. Liikenne vilkastuu jo puolenpäivän jälkeen ja jatkuu siitä alkuiltaan.

Myös viikonloppuna 15. – 16.2. liikennemäärät ovat tavanomaista viikonloppua isommat etenkin valtatiellä 4 Helsingistä aina Kemiin saakka sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen.

Lomakauden muut liikennehuiput ajoittuvat sitä seuraaville perjantaille ja viikonlopuille, kun lomaa viettävät viikolla 9 Väli-Suomi ja viikolla 10 Itä- ja Pohjois-Suomi.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt