Verkkouutiset

Poliisin kamera iski 138 sakkoa tunnissa samalla kadulla

Ylikomisarion mukaan tilapäisten nopeusrajoitusten kanssa on suuria haasteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Valvotaan ja tiedotetaan, mutta siitä huolimatta tietyömaiden tilapäisten nopeusrajoituksien kanssa on edelleen suuria haasteita, poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein tviittaa.

Hän on jakanut alla näkyvän kuvan Helsingin Paciuksenkadulla liikennettä valvovasta poliisin kamerautosta. Sen haaviin on jäänyt lyhyessä ajassa suuri määrä ylinopeutta ajaneita.

– Nyt Paciuksenkadun työmaalla valvottu tunti ja kamera kuvannut jo 184 ylinopeutta, joista sakkoja tulossa 138, Pasterstein toteaa.

Ylikomisario viestitti samanlaisesta tilanteesta Paciuksenkadulla pari viikkoa sitten. Tuolloin työmaalueella ylinopeutta ajoi tunnissa 80 kuskia.

Eräs kommentoija kysyi Pastersteinilta, eikö työmaiden kohdalle voisi panna esimerkiksi siirrettäviä hidasteita.

– Toki yksi vaihtoehto, mutta haasteelinen koska kyseessä on pääväylä ja siinä liikkuu raskasta kalustoa. Lisäksi sujuvuus heikkenee joka tietää ruuhkia ruuhka-aikaan, Dennis Pasterstein vastasi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)