Verkkouutiset

Poliisin huomio jengiytymisestä: Kentällä kaksi varhaista hälytysmerkkiä

Poliisitarkastajan mukaan katujengejä voi päästä muodostumaan, jos tilanteeseen ei puututa jämäkästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

− Kuluneen viikon aikana on käyty runsaasti keskustelua nuorista rikoksentekijöistä pääkaupunkiseudulla. Nuorille on tyypillistä liikkua porukoissa ja joskus tehdä ajattelemattomuuksia ja jopa rikoksia ryhmässä. Sinänsä kyse ei ole uudesta ilmiöstä, kirjoittaa poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen blogissaan.

Timo Kilpeläisen mukaan samalla, kun nuorten hyvinvointi on lisääntynyt, pieni osa heistä voi todella pahoin. He eivät enää ”oireile rikoksilla” vaan ovat syyllistyneet vakaviin henkeen ja terveyteen kohdistuneisiin rikoksiin, ääritapauksissa henkirikoksiin tai niiden yrityksiin.

− Taustalla voi olla opittuja väkivaltaisia ratkaisumalleja konflikteihin (ylisukupolvisuus, rikollisen alakulttuurin ihannointi, omat kokemukset), päihderiippuvuutta, mielenterveyden ongelmia, sosiaalisen hyväksynnän ja huomion hakemista tai konfliktialueilla opittuja toimintamalleja. Huumausaineiden käytön lisääntymisellä on merkittävä rooli monessa rikoksessa, Kilpeläinen sanoo.

Helsingin poliisin mukaan monet nuorten väkivaltaiset ryöstöt liittyvät huumausaineisiin.

− Näissä rikoksissa on ulkomaalaistaustaisten osuus yliedustettuina, mutta myös kantasuomalaiset nuoret pystyvät samaan.

Havaintoja etulinjassa olevilta poliiseilta

Tilastojen ja poliisin tietojärjestelmien ulkopuolelta on Kilpeläisen mukaan kentän kollegoilta kantautunut huolestuttavia viestejä, niin sanottuja varhaisia hälytysmerkkejä.

− Tietyillä alueilla nuoret hakeutuvat aktiivisesti poliisipartioiden ”iholle”, kuvaavat tehtävillä toimintaa ja joissain tapauksissa häiritsevät poliisin työntekoa. Tämä voitaneen tulkita jossain määrin viranomaisauktoriteetin kyseenalaistamisen kasvuna.

− Rikostutkinnan puolelta on taas tullut ilmi se, että vakavienkin rikosten yhteydessä teoilla on ollut runsaasti silminnäkijöitä, mutta nuoret ovat olleet haluttomia kertomaan havainnoistaan poliiseille, Kilpeläinen kertoo.

Hän sanoo uskaltavansa todeta olevan tällä hetkellä ”hiljaisia signaaleja siitä, että toimintaympäristö on muutoksessa”.

− Meille voi päästä muodostumaan järjestäytyneitä katujengejä jollei tilanteeseen puututa jämäkästi, Kilpeläinen sanoo.

Hänen mukaansa arvojen polarisaatio ja segregaatiokehitys lisäävät eriarvoistumista ja ruokkivat muun muassa jengiytymistä, ääriliikkeiden houkuttelevuutta ja terrorismin uhkaa.

− Järjestäytyneen rikollisuuden kasvaessa, kansainvälistyessä ja koventuessa on siellä tilaa uusille nuorille kyvyille. Tämä kokonaisuus muodostaa huolestuttavia tulevaisuuden näkymiä, Kilpeläinen sanoo.

Kun puhutaan rikoskierteestä, on nuorten rikollisen ryhmäytymisen taustalla hänen mukaansa usein syrjäytyminen.

− Kyseessä on siis yhteiskunnan yhteinen haaste, ei pelkästään poliisin yksin ratkottava asia, Kilpeläinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)