Verkkouutiset

Poliisikomentaja rajavalvonnasta IS:lle: Tilanne on vakava

Poliisi harkitsee vähitellen sakkoihin siirtymistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisikomentaja, Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoo Ilta-Sanomille, että poliisi on vähitellen siirtymässä Uudenmaan rajalta käännyttämisistä sakkoihin. Hän kuvaa tilannetta vakavaksi ja toivoo, että ihmiset välttäisivät yksityisautoilua.

– Pikku hiljaa peli kovenee ja aletaan antaa sakkoja, Lasse Aapio sanoo IS:lle.

– Me menemme niillä resursseilla kuin on. Toivomme, että huominen on erilainen.

Poliisi pysäyttää Aapion mukaan jokaisen ajoneuvon, oli ruuhkia tai ei. Hän toivoo ihmisten ”tosissaan ymmärtävän, mistä on kysymys”.

– Ei niin, että vain ajellaan rajan yli enemmän tai vähemmän erilaisilla syillä. Tämä on vakava tilanne.

Poliisi ja sisäministeriö varoittivat maanantaina ruuhkista työmatkaliikenteessä. Joillain rajanylityspaikoilla jonot olivat aamu seitsemään mennessä kasvaneet jopa kuuden kilometrin mittaisiksi. Myös kolmos- ja nelostie ruuhkautuivat niin, että jonossa kului autoilijoilta 40–50 minuuttia.

Lasse Aapion mukaan poliisi ottaa rajavalvonnan vakavasti.

– Me teemme töitä, tullaan joka päivä töihin ja tehdään tämä homma loppuun asti. Otetaan tämä asia vakavasti ja hoidetaan tämä tehtävä, joka on meille annettu, Aapio sanoo.

Valmiuslain rikkomisesta on annettu tähän mennessä yksi sakko. Poliisi kertoi tiedotteessaan sunnuntaina, että rajalta käännytettyjä ajoneuvoja oli lauantain aikana yhteensä 671. Tämä oli noin viisi prosenttia kaikista tarkastetuista ajoneuvoista.

Sunnuntaina poliisi tarkasti maakuntarajan tarkastuspisteillä 19[nbsp]573 ajoneuvoa, joista käännytettiin 397.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)