Moni vastaaja nosti esille Ruotsin tilanteen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Poliisien kuormitus murskaavaa – ”liian moni nääntyy”

Henkilöstövajauksen ja uusien uhkakuvien pelätään heikentävän Suomen turvallisuustilannetta.

Suomen Poliisijärjestöjen Liiton jäsenistä 58 prosenttia kertoo työhyvinvoinnin heikentyneen. Kenttäpoliiseista 70 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa työssään, minkä lisäksi jatkuva kiire ja henkilöstövajaus aiheuttavat kuormitusta.

Eräs vastaaja kertoo liian vähäisen henkilöstömärään johtaneen ”musertavaan työkuormaan”. Asiakkaat ovat entistä aggressiivisempia, kunnioitus poliisia kohtaan on heikentynyt ja vastassa on yhä useammin puukkoja, astaloita ja aseita.

Yli puolet näkee jengirikollisuuden lisääntyneen omalla alueellaan. Myös kansainvälinen ja rajat ylittävä rikollisuus on yleistynyt. Poliiseista 85 prosenttia pitää hallitusohjelmaan kirjattua 7500 poliisin määrää riittämättömänä. Moni vastaaja nostaa esiin uhkakuvan Ruotsin kaltaisesta turvallisuustilanteen heikentymisestä.

Useat kokoomuksen kansanedustajat ovat nostaneet esiin poliisien esittämät huolet.

– Poliisissa on poikkeuksellisen motivoitunutta porukkaa töissä, monenkin kohdalla voidaan puhua kutsumuksen toteuttamisesta. Liian moni on kuitenkin varsinkin tutkinnan puolella kutsumuksensa näännyttämä, eikä ole mitenkään tavatonta, että katsellaan jo muualle alan vaihto mielessä. Sehän ei palvele kenenkään etua, Marko Kilpi (kok.) kirjoittaa Facebookissa.

Kilpi huomauttaa, että ammattikorkeakoulutuksen kautta myös mahdollisuuksia alanvaihtoon on enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä, jolloin kyse oli poliisin ammattitutkinnosta. Jos muualle lähdetään, niin usein sinne myös jäädään.

– Onko meillä ihan oikeasti varaa päästää suomalainen poliisi lunastuskuntoon, varsinkin, kun se on jo moneen kertaan käytännössä todistettu, että suomalainen poliisi on yksi maailman parhaista, ellei jopa paras?

Kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) muistuttaa kaikkien eduskuntapuolueiden sitoutuneen ennen vaaleja huomattavasti korkeampaan poliisien määrään.

– Kuuleeko hallitus? Hallituspuolueet antoivat ennen vaaleja turvallisuuslupauksen 7850 poliisista. Mihin se unohtui? Jälleen yksi rikottu lupaus, Vestman sanoo.

Kari Tolvasen (kok.) mukaan kyselyn tulokset ovat ”valitettavasti totta joka sana ja ikävän tuttua minulle”.

– Kunpa edustajakollegat ottaisivat tosissaan arjen ammattilaisten huolen. Alkaa olla viimeinen hetki tehdä korjaavat liikkeet, Tolvanen toteaa.

Poliisissa on poikkeuksellisen motivoitunutta porukkaa töissä, monenkin kohdalla voidaan puhua kutsumuksen…

Posted by Kilpirintama on Wednesday, February 26, 2020

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt