Verkkouutiset

Poliisi Ylelle: Satoja vuokra-asuntoja käytetään huumekätköinä

Huijarivuokralaisista osa kytkeytyy poliisin arvion mukaan virolaiseen ammattirikollisuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisin mukaan vuokra-asunnoissa on kirjoilla satoja ulkomaalaisia bulvaaneja, joiden nimissä tehtaillaan rikoksia, kertoo Yle.

Poliisin mukaan bulvaanien nimissä vuokrattuja asuntoja muun muassa vuokrataan edelleen ja käytetään rikollisen toiminnan tukikohtina ja huumekätköinä.

– Tällä hetkellä tilanne on yhä sellainen, että vuokra-asunnoissa on satoja bulvaaneja ”haamuasukkaina” aiheuttamassa viralliseen rekisteriin vääriä tietoja ja edesauttamassa rikollista toimintaa, kertoo Ylelle rikoskomisario Hannu Kortelainen.

Rikolliset ovat saaneet avaimia käsiinsä, kun bulvaanivuokraajat ovat kirjoittaneet valtakirjoja niiden noutamista varten.

Huijarivuokralaisista ainakin osa kytkeytyy poliisin arvion mukaan virolaiseen ammattirikollisuuteen.

Helsingin poliisilaitoksen nettipetosyksikkö varoitti vuokranantajia huijareista kesällä 2018. Suuret vuokranantajat Sato ja Kojamo kertovat, että valtakirjojen käytön lopettaminen ja muut poliisin yhteydenoton jälkeen tehdyt tiukennukset vuokrauskäytännöissä ovat vähentäneet väärinkäytöksiä.

Saton ja Kojamon asunnoista bulvaanivuokralaisia on löytynyt lähinnä pääkaupunkiseudulla.

Kortelainen toivoo, että yhtiöt ilmoittaisivat niiden tietoon tulevista ilmeisen vääristä ja valheellisista rekisterimerkinnöistä Digi- ja väestötietovirastoon, jotta ne poistettaisiin.

– Poliisi, väestörekisterin ylläpitäjä ja asunnon omistaja tietävät, että asunnossa on kirjoilla rikollisessa tarkoituksessa rekisteröityjä henkilöitä, jotka aiheuttavat viralliseen rekisteriin virheellisen merkinnän, mutta kukaan ei voi tehdä asialle mitään, Kortelainen harmittelee.

Lakimies Pia Pynnä Kojamolta toteaa, että tällaisella ilmoituksella voi olla merkittäviä oikeusvaikutuksia henkilölle, joten sille tulee olla vahvat perustelut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)