Verkkouutiset

Poliisi teki ravintolasulun aikana yli 12000 tarkastusta

Joissakin tapauksissa poliisi tyhjensi säännöksiä rikkoneen ravintolan asiakkaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi kertoo tiedotteessa tehneensä kuuden viikon kestäneen ravintolasulun aikana 12 625 tarkastusta ravintoloihin.

Ravintoloiden sulkutila alkoi 9. maaliskuuta ja päättyi 18. huhtikuuta. Sulkutilan aikana ravintolat tuli pitää suljettuina tartuntojen leviämisen estämiseksi.

Sulkutilan aikana ruoan ulosmyynti oli sallittua. Sulkutila ei koskenut myöskään henkilöstöravintoloita.

Poliisin mukaan ravintoloitsijat noudattivat sulkutilaa koskevia säännöksiä hyvin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

– Valtaosa ravitsemisliikkeistä oli sulkutilan aikana suljettuina ja ne ravitsemistoiminnan harjoittajat, jotka pitivät ravitsemisliikkeitään sulkutilan aikana auki, noudattivat yleisesti ottaen hyvin sulkutilaa koskevia rajoituksia. Valvonnan aikana todettiin muutamia tapauksia, joissa ravitsemisliikettä pidettiin avoinna lainvastaisesti tai henkilöstöravintolaa taikka take away -toimintaa ei oltu järjestetty lain edellyttämällä tavalla, toteaa poliisitarkastaja Konsta Arvelin poliisin tiedotteessa.

Poliisi kertoo puuttuneensa havaitsemiinsa epäkohtiin ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin. Joissakin tapauksissa poliisi tyhjensi ravintolan ja varmisti, että ravintola pysyy suljettuna.

– Vain noin puolessa kymmenessä tapauksessa poliisi joutui velvoittamaan ravitsemistoiminnan harjoittajaa hallintopäätöksellä noudattamaan sulkutilaa koskevia velvollisuuksia. Valvonnan perusteella sulkutilan yleisin poliisin havaitsema lainvastaisuus oli take away -ruoan ja juoman nauttiminen ravitsemisliikkeessä, Arvelin sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)