Verkkouutiset

Poliisi Ruotsin väkivaltaisista kotiryöstöistä: Kauhea ilmiö

Kriminologi vaatii kovempia rangaistuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kriminologi ja poliisi Fredrik Kärrholm nostaa esiin Ruotsissa tapahtuneet ryöstöt ihmisten kodeissa ”kauheana ilmiönä”.

Hän kommentoi Twitterissä Etelä-Tukholman Årstassa viikonloppuna tapahtunutta ryöstöä, jossa kaksi veitsellä ja pistoolilla aseistautunutta tekijää tunkeutui 40-vuotiaan miehen kotiin. Aftonbladetin mukaan uhria puukotettiin, minkä jälkeen tekijät poistuivat mukanaan arvoesineitä.

Tekijät saatiin kiinni pakomatkalla. Heitä epäillään murhan yrityksestä ja törkeästä ryöstöstä. Poliisin mukaan tekijöillä ja uhrilla ei toistaiseksi tiedetä olevan yhteyttä toisiinsa.

− Väkivaltaiset ryöstöt ihmisten kodeissa ovat kauhea ilmiö, Fredrik Kärrholm tviittaa.

− Puhuin miehen kanssa, jonka perhe on kohdannut tämän. Hän kertoi, että hänen kotimaassaan vastaavasta rikoksesta saisi 10−15 vuoden vankeustuomion. Tarvitsemme vastaavan rangaistuksen, hän jatkaa.

Ruotsissa on uutisoitu syksyn aikana useista asunnoissa tapahtuneista ryöstöistä.

Marraskuun lopussa kolme miestä tunkeutui 85-vuotiaan naisen kotiin Löddeköpingessä Malmön pohjoispuolella. Skånen poliisin tiedottajan Jimmy Modinin mukaan miehet löivät naista, varastivat tämän lompakon ja pakenivat paikalta. Nainen ei tarvinnut sairaalahoitoa tapahtuneen jälkeen.

Poliisin tietoon ei ollut tullut muita vastaavia rikoksia alueella.

Marraskuun 28. Aftonbladet uutisoi, että poliisi oli saanut hälytyksen asunnosta kuuluvasta kiljunnasta Tukholman Södermalmilla. Poliisi löysi asunnosta henkilön, jota oli puukotettu. Häneltä oli ryöstetty matkapuhelin ja käteistä. Tapausta tutkitaan murhanyrityksenä ja törkeänä ryöstönä.

Marraskuun 13. Malmön poliisi tiedotti, että se oli saanut hälytyksen kahdesta asunnosta, joiden asukas oli tullut kotonaan ryöstetyksi. Poliisi tutkii tapauksia törkeinä ryöstöinä.

Jengiväkivaltaa käsittelevän Gangstervåld-kirjan kirjoittanut Kärrholm on aiemmin yhdistänyt kodeissa tapahtuvat ryöstöt Ruotsissa kasvaneeseen jengiväkivaltaan. Poliisi ei ole kertonut tapausten yhteydessä niiden kytköksistä jengirikollisuuteen. Useissa tapauksissa tekijät ovat karkuteillä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)