Verkkouutiset

Virossa puheluita kuunnellaan viisi kertaa enemmän kuin Suomessa

Puolustusasianajajan mukaan kansalaisia telekuunnellaan, vaikka heitä ei välttämättä epäiltäisi rikoksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viranomaiset kuuntelevat Virossa kansalaisten puheluita moninkertaisesti Ruotsiin ja Suomeen verrattuna, kertoo Eesti Ekspress.

Virossa kuunneltiin viime vuonna Telian verkossa 4596 puhelua. Ruotsissa luku oli 3822 ja Suomessa 3640. Lehden mukaan Virossa kuunnellaan kymmenen kertaa enemmän puheluita kuin Ruotsissa ja viisi kertaa enemmän kuin Suomessa, kun luvut suhteutetaan Telian markkinaosuuteen ja maiden väkilukuihin.

Puolustusasianajaja Oliver Nääs kertoo Viron yleisradioyhtiö ETV:n haastattelussa, että Viroa voi kutsua poliisivaltioksi.

Eesti Ekspressin lukujen perusteella muuta johtopäätöstä ei ole oikeastaan mahdollista tehdä, Nääs toteaa.

Nääs on perehtynyt turvallisuusviranomaisten valvonta- ja tiedonhankintakeinoihin toimiessaan keskustapuolueen pitkäaikaisen puheenjohtajan ja Tallinnan pormestari Edgar Savisaaren asianajajana. Savisaarta syytetään kavalluksesta, laajamittaisesta rahanperusta sekä korruptiosta. Syytteet perustuvat todisteisiin, joita turvallisuusviranomaiset ovat keränneet muun muassa salakuuntelulla.

Nääsin mukaan puheluiden kuuntelua käytetään lähes kaikissa tutkimuksissa, jotka liittyvät rikollisjärjestöihin tai huumerikoksiin. Salakuuntelu on yleinen tiedonhankintakeino myös korruptio- ja talousrikostutkimuksissa.

Hänen mukaansa vaarana on se, että myös tavalliset ihmiset voivat joutua viranomaisvalvonnan kohteeksi. Virossa kansalaisia on mahdollista seurata ja valvoa tuomarin suostumuksella, jos toimintaa perustellaan kansallisella turvallisuudella.

Nääsin mukaan tiedustelutoiminnan läpinäkyvyys on heikkoa.

– Turvallisuusviranomaiset seuraavat kansalaisia kansallisen turvallisuuden nimissä, vaikka heitä ei epäiltäisi lainkaan rikoksista. Me emme tiedä toiminnasta mitään, koska kaikki liittyy valtion turvallisuuteen. Myös toiminnan laajuus on valtionsalaisuus syystä, jota en ymmärrä lainkaan, puolustusasianajaja kertoo.

Syyttäjä Taavi Pern kiistää Nääsin väitteet. Hänen mukaansa puheluita ei kuunnella aiempaa enempää, vaan lukumäärä on hiljattain jopa pienentynyt. Pernin mukaan nykyinen käytäntö luvan saamiseksi salakuunteluun on ”riittävän monimutkainen”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)