Verkkouutiset

Poliisi kehottaa: jos epäilet, pyydä poliisiksi esittäytyvältä tämä merkki

Poliisi kantaa aina mukanaan virkamerkkiä, jonka voi tarvittaessa pyytää nähtäväksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin poliisi kertoo tiedotteessaan useista tapauksista, joissa ikäihmisiä on huijattu esiintymällä poliisina tai muuna turvallisuusalan henkilönä.

Iäkkäälle uhrille on soitettu etukäteen, esittäydytty poliisina ja puhelun jälkeen ovelle on ilmestynyt poliisiksi tai muuksi turvallisuusalan työntekijäksi esittäytynyt mies.

Uhreilta on eri verukkein pyydetty pankkikorttia, tunnuslukua ja käteistä rahaa ja mahdollisesti muuta arvo-omaisuutta.

Poliisi kehottaa ikäihmisiä erityiseen valppauteen tuntemattomien lähestyessä. Poliisi ei koskaan kysele kenenkään pankkikortin tunnuslukuja, ei puhelimitse eikä henkilökohtaisesti.

Rikoskomisario Toni Uusikiven mukaan epäillyt tekijät ovat olleet hyväkäytöksisiä ja heillä on ollut ennakkotietoja uhreista tai uhrien liikkeistä.

”Kannattaa harkita hyvin tarkkaan ennen kuin päästää tuntemattomia ihmisiä kotiinsa. Jos joku esittäytyy poliisina, kannattaa häneltä aina pyytää virkamerkki nähtäväksi. Ja muistaa, että poliisi ei kysele tunnuslukuja”, Uusikivi toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)