Verkkouutiset

Poliisi IS:lle: Niissä porukoissa tavoitteena on tulla ammattirikolliseksi

Helsingin poliisi on huolissaan nuorten puukkobuumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rikostarkastaja Jari Koski sanoo Ilta-Sanomille, että nuorten puukkobuumin taustalla vaikuttavat monenlaiset asiat: on rikollisten ihannointia, turvattomuutta, mielenterveysongelmia ja huumekauppaa.

Kosken mukaan etenkin huumekaupassa näkyy nykyisin selkeästi nuorempaa porukkaa kuin ennen.

– Ei voida puhua varsinaisesti katujengeistä, mutta on nuorten porukoita, jotka tykkäävät hakeutua pahoinpitelytilanteisiin ja varustautua niitä varten. He kopioivat aikuisten maailmaa ja toteuttavat velanperintää. Maksuhalukkuutta tehostetaan väkivallalla.

– Kiinniotetuilta nuorilta on löytynyt iät ja ajat linkkuveitsiä, mutta nykyään puukko on osalle porukkaa kännykkään verrattavissa oleva väline, joka on aina mukana, Koski jatkaa.

Koski kuitenkin huomauttaa, että kokonaisuutena nuorten rikollisuus on ollut laskussa pitkän aikaa.

– On kuitenkin pieni joukko pudokkaita, joihin ei mikään interventio tunnu purevan. Niissä porukoissa ei ole tavoitteena saada ylioppilastutkintoa vaan tulla ammattirikolliseksi, hän sanoo.

Kosken mukaan yhtenä seikkana korostuu epäiltyjen maahanmuuttajatausta. Poliisi kuitenkin toteaa, että tästä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ilman, että ongelmat yleistetään koko vieraskielisen väestön ongelmiksi.

– Tästä puhuessa on aina se vaara, että ilmiötä yksinkertaistetaan liikaa, sillä porukoissa on usein ihmisiä erilaisista taustoista. Toisaalta tietyiltä alueilta lähtöisin olevien maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten yliedustus rikostilastoissa on fakta. Sen kieltäminen olisi turhaa, hän toteaa IS:lle.

Rikostarkastaja mukaan nuorilta löytyy teräaseita laidasta laitaan, työkalupakeista otetuista piikeistä aina viidakkoveitsiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)