Verkkouutiset

Joukkotappelun uhka tapahtumassa, joka piti järjestää Kaivohuoneella. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Poliisi esti katujengien välisen joukkotappelun

Helsingin poliisi otti lokakuun alussa kiinni kymmenen henkilöä vakavan väkivallanteon estämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin poliisin tietoon tuli joukkotappelun uhka tapahtumassa, joka piti järjestää Kaivohuoneella perjantaina 8. lokakuuta. Poliisi perui tapahtuman väkivallan uhan takia.

– Poliisi tulkitsi väkivallan uhan sellaiseksi, että tapahtuman järjestäminen ei olisi ollut mahdollista. Poliisi ei olisi pystynyt takamaan tilaisuuden yleistä järjestystä ja turvallisuutta riittävällä tasolla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juhani Vuorisalo.

Tapaus liittyy pääkaupunkiseudun katujengeihin. Kyseessä on merkittävin jengeihin liittyvä tapaus, jonka poliisi on saanut estettyä.

Poliisi otti tapahtumapäivänä kiinni kymmenen henkilöä Helsingin keskustan alueella viikko sitten perjantaina. Kaksi noin 20-vuotiasta miestä vangittiin. Heitä epäillään törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja törkeästä ryöstöstä.

Poliisi ei toistaiseksi kerro enempää tapauksen tutkinnasta.

LUE MYÖS:
Yle: Katujengien toiminta kovenee

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)