Verkkouutiset

Ampumavälikohtaus tapahtui Biskopsgårdenin alueella. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Poliisi ammuttiin kuoliaaksi Ruotsissa – ”hirvittävää”

Muut yrittivät epätoivoisesti pelastaa kollegansa hengen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisia ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Ruotsin Göteborgissa, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. 

Poliisin kerrotaan seisseen väkijoukossa ja jutelleen ihmisten kanssa, kun häntä oli ammuttu. Poliisin vammat olivat kuolettavia, ja hän menehtyi sairaalassa noin aamukolmelta.

Aftonbladetin mukaan muut poliisit yrittivät elvyttää miestä tapahtumapaikalla ja saada häntä virkoamaan. Videolla miehen kollegat huutavat elvytyksen aikana ”Äijä, tule takaisin. Taistele, taistele. Kuuletko minua, herää!”.

Tapahtuma on herättänyt laajaa huomiota Ruotsissa. Myös monet poliitikot ovat kommentoineet tapausta.

– Tämä on hirvittävän traaginen tapahtuma, kauhea ja surullinen uutinen. Ajatukseni kohdistuvat ennen kaikkea hänen sukulaisiinsa, mutta myös kaikkiin kollegoihin, alueen poliisipäällikkö Klas Johansson sanoo poliisin tiedotteessa.

Poliisilla oli tapahtumien aikana käynnissä suuri operaatio Göteborgin Hisingenissä. Poliisille oli raportoitu useista laukauksista alueella, ja poliisi oli varautunut tehtävään usealla partiolla ja raskaalla varustuksella.

Välikohtaus herätti myös alueen asukkaat. Osa kertoo olleensa hyvin peloissaan.

– Olin todella peloissani enkä voinut nukahtaa uudelleen. Tämä tapahtui aivan silmiemme edessä, alueellamme. Se tuntuu vain hyvin surulliselta, 1990-luvulta lähtien alueella asunut nainen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)