Verkkouutiset

Pohjois-Koreassa pelätään pahinta, koronan hätämääräys voimaan

Ohjeita rikkoville määrätään ankaria rangaistuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean hallinto jakoi hiljattain kansalaisille uudet koronavirusta koskevat hätäsäännöt, kertoo uutissivusto Daily NK.

Hätämääräyksessä korostetaan, että kansalaisten pitää pysyä kaukana erikseen nimetyistä vaarallisista paikoista ja välttää kontakteja epäiltyihin koronapotilaisiin, kertoo Etelä-Pyeonganin maakunnassa asuva nimettömänä esiintyvä lähde.

Ihmisten kerrotaan spekuloivan, että hätämääräys johtuu vakavasta karanteenirikkomuksesta tai uuden tautipesäkkeen syntymisestä.

Daily NK:n mukaan kaikki Pohjois-Korean 73. itsenäisyyspäivän (9. syyskuuta) juhlallisuuksiin osallistuneet henkilöt eristettiin. Pjongjangissa noin kymmenellä yliopisto-opiskelijalla todettiin koronaoireita, ja heidät kuljetettiin ambulansseilla sairaalaan.

Opiskelijoita eristettiin myös Pyeongseongin kaupungissa paikalliseen parantolaan.

Ihmisten kerrotaan pohtivan, antoivatko viranomaiset hätämääräyksen siksi, että osa juhlallisuuksiin osallistuneista ihmisistä sairastui.

– Paikalliset sanovat, että eristetyillä ihmisillä on mahdollisesti diagnosoitu korona. Osa on huolissaan siitä, että tarttuva tauti saattaa levitä heidän asuinalueillaan, lähde sanoo.

Pohjois-Koreassa on jo aikaisemmin pantu toimeen ankaria karanteenikäytäntöjä ja julistettu kaupunkeja koronasulkuihin (lockdown) tartuntaepäilyjen yhteydessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)