Verkkouutiset

Pohjois-Korean jättioperaatio – 10000 työntekijää Kiinassa vaihdetaan

Monet Kiinassa työskentelevät eivät ole päässeet palaamaan kotiin koronan vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korea aikoo palauttaa kotimaahan 10 000 Kiinaan lähetettyä työntekijää, joiden tehtävänä on hankkia valtiolle ulkomaanvaluuttaa, kertoo uutissivusto Radio Free Asia.

Tarkoituksena on korvata koronan vuoksi Kiinaan loukkuun jääneitä pohjoiskorealaisia nuoremmilla työntekijöillä.

Pohjos-Korea hankkii ulkomaanvaluuttaa lähettämällä työntekijöitä ulkomaille. Valtio kerää suuren osan heidän palkastaan.

Pohjois-Korean työvoiman viennin oli tarkoitus loppua sen jälkeen, kun YK:n pakotteet jäädyttivät työviisumien myöntämisen ja valtuuttivat ulkomailla työskentelevien pohjoiskorealaisten palauttamisen kotimaahansa vuoden 2019 loppuun mennessä.

Pohjois-Korealle suunnatuilla pakotteilla pyritään estämään Pjongjangia hankkimasta varoja kiellettyjen ydin- ja ohjusohjelmien rahoittamiseksi.

Vaikka monet pohjoiskorealaiset palasivat kotiin jo ennen määräajan umpeutumista, joidenkin työntekijöiden sallittiin jäädä maahan siihen asti, kunnes heidän kolmen vuoden työviisumiensa oli määrä päättyä vuoden 2020 alussa.

Pohjois-Korea ja Kiina sulkivat kuitenkin maiden välisen rajan ja lopettivat kaupankäynnin tammikuussa 2020 estääkseen koronaviruksen leviämisen. Tämän seurauksena pohjoiskorealaiset työntekijät eivät ole voineet palata kotiin.

Nimettömänä esiintyvän lähteen mukaan osa Kiinan rajakaupunki Dandongissa olevista pohjoiskorealaisista on tarkoitus korvata pian.

– Pohjoiskorealaisia työllistävän yhtiön palveluksessa työskentelevä tuttavani vahvisti, että osa työntekijöistä vaihdetaan.

– Pohjois-Korean viranomaiset valitsevat noin 10 000 sellaista työntekijää, jotka ovat odottaneet kotiinpaluuta pitkään, koska he jäivät jumiin tänne koronapandemian vuoksi.

Dandongissa työskentelee noin 30 000 pohjoiskorealaista työntekijää eri aloilla.

Vaikka Pohjois-Korealle asetetut pakotteet kieltävät työntekijöiden lähettämisen ulkomaille ja estävät muita maita myöntämästä työviisumeita pohjoiskorealaisille, Pjongjangin tiedetään lähettävän työntekijöitä Kiinaan ja Venäjälle lyhytaikaisilla opiskelija- tai vierailuviisumeilla kiertääkseen pakotteet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)