Poliisi Wonsanin kaupungissa Pohjois-Koreassa. LEHTIKUVA / AFP Kim Won Jin

Pohjois-Korea uhkaa ruokaa haaskaavia rangaistuksella

Maan elintarviketilannetta on kuvailtu katastrofaaliseksi.

Pohjois-Korean hallinto on kehottanut kansalaisiaan säästämään ruokaa viimeaikaisten tulvien kärjistämän elintarvikepulan johdosta.

Työväenpuolueen keskuskomitean kerrotaan julkaisseen direktiivejä, joiden mukaan sosialistisen talouden toimintakyky on kiinni kansalaisten kyvystä välttää liikakulutusta. Viranomaiset ovat uhanneet ankarilla rangaistuksilla henkilöitä, jotka käyttävät viljavarantoja salaa alkoholin valmistukseen.

– Käskyssä painotettiin, ettei tarkoituksena ole vain ratkaista ruokapulaa, vaan myös suojella sosialistista järjestelmää. Viranomaisten varoitettiin lisäävän valvontaa ja rangaistuksia, jos ruokaa haaskataan, Radio Free Asian paikallislähde kertoo.

Lähteen mukaan viljantuotanto on ollut viime aikoina huomattavassa laskussa Pohjois-Koreassa. Koronarajoitusten vuoksi elintärkeä ruokatuonti Kiinasta tyrehtyi lähes kokonaan tammikuussa.

Kansalaisia on kielletty viettämästä loppuvuoden juhlapäiviä tavanomaiseen tapaan. Riisikakut on määräyksen mukaan korvattava hedelmillä ja vihanneksilla.

Toisen lähteen mukaan teiden varsille on sijoitettu erityisiä tarkastajia, jotka tutkivat autoja ja matkatavaroita mahdollisten viljakuljetusten takavarikoimiseksi.

– Ihmiset ovat vihaisia. He sanovat, että ruokajakeluun puuttuminen tekee kaikkien tilanteesta aiempaakin hankalamman, lähde sanoo.

Pohjois-Korean elintarviketilannetta on kuvailtu katastrofaaliksi, sillä kuluvan vuoden viljavaje on noussut jo noin miljoonaan tonniin. Maa käyttää edelleen huomattavan osan kansantulostaan ydinase- ja ohjushankkeiden kaltaiseen asevarusteluun.

Pohjois-Korea kärsi edellisen kerran laajasta nälänhädästä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1990-luvulla. Tuolloin jopa kymmenen prosenttia maan väestöstä kuoli nälkään.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt