Verkkouutiset

Pohjois-Korea sulki rajansa, talous syöksyy

Kiina-kaupan tyrehtyminen iskee pohjoiskorealaisten arkeen talouspakotteitakin rajummin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen leviämistä pelkäävä Pohjois-Korea on sulkenut Kiinan-vastaisen rajansa lähes kokonaan, kertoo 38North-sivusto.

Viranomaisten käsky kattaa myös tavaroiden merikuljetukset ja muun kaupankäynnin. Salakuljettajia vastaan taistelevien sotilasyksiköiden kerrotaan ohjeistaneen paikallisia välttämään kaikkea kontaktia kiinalaisten kanssa.

Toimenpiteet ovat suistaneet Pohjois-Korean talouden kriisiin, sillä Kiina-kaupan tyrehtymisen vaikutukset on arvioitu jopa kansainvälisiä pakotteita laajemmiksi.

– Rajan sulkeminen on lopettanut kaiken virallisen ja epävirallisen kaupan, joten tuotteiden hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti. Paikallisilla markkinoilla on äärimmäisen masentunut tunnelma, DailyNK-sivuston haastattelema paikallislähde kertoo.

Hänen mukaansa ihmiset ovat huolissaan ruokahuollon riittävyydestä ja jopa nääntymisestä kuoliaaksi.

Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un kehottanut maata lisäämään omaa tuotantoaan, sillä suurin osa ruoasta ja raaka-aineista on viime vuosina tuotu Kiinasta. Rajan yli on tuotu erityisen paljon soijaöljyä, jauhoja ja hedelmiä.

Eteläkorealaisen JoongAng Ilbo -lehden mukaan Kiinasta palanneella naisella vahvistettiin perjantaina Pohjois-Korean ensimmäinen koronavirustartunta. Valtiollinen media ei ole kertonut asiasta.

Kommunistimaan turvallisuuspalvelun kerrotaan tarkkailevan tiukan rajakontrollin synnyttämää huhumyllyä. Ruokakriisistä varoittavia rangaistaan ankarasti.

– Viranomaiset pitävät [juoruja] perättöminä ja kohtelevat niiden levittäjiä valtion vihollisina, lähde kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)