Verkkouutiset

Pohjois-Korea rankaisee kasvomaskien valmistajia

Maskien kysyntä on noussut ennätyskorkealle Pohjois-Koreassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean viranomaiset rankaisevat yrityksiä, jotka valmistavat kasvomaskeja ilman lisenssiä, kertoo uutissivusto Radio Free Asia.

Nimettömänä esiintyvien lähteiden mukaan viranomaiset haluavat suojella pääkaupunki Pjongjangissa toimivia tehtaita ja estää maakunnissa olevia tehtaita tekemästä voittoa maskien kysynnän ollessa kovassa kasvussa.

Pohjois-Koreassa maskien käyttäminen julkisissa tiloissa on pakollista. Näin pyritään estämään koronaviruksen leviämistä. Lisäksi suuria alueita on asetettu karanteeniin ja tapahtumia peruttu.

Pohjois-Korea väittää edelleen, että maassa ei ole yhtään tartuntaa. Väitettä ei kuitenkaan pidetä yleisesti uskottavana.

Maskipakon vuoksi niiden kysyntä on kuitenkin noussut ennätyskorkealle, ja moni pyrkii tekemään maskeilla voittoa.

– Yhä useampi tehdas valmistaa maskeja Pjongjangissa ja muissa kaupungeissa, kertoo Pohjois-Pyeonganin maakunnassa työskentelevä virkailija.

– Maskien valmistamisella voi tehdä paljon rahaa, koska virnaomaiset valvovat tiukasti kansalaisten maskien käyttöä. Mutta osa valmistajista ei ole hankkinut virallisia lupia.

Lähteen mukaan Kiinan-vastaisella rajalla sijaitsevassa Sinuijun kaupungissa tehtaat alkoivat toimia vajaalla kapasiteetilla pandemian puhjettua lukuun ottamatta paikallista tekstiilitehdasta, joka valmisti maskeja ja teki voittoa.

Tämän seurauksena moni sijoittaja aloitti oman toimintansa ja salakuljetti maskien valmistukseen tarvittavat materiaalit alueelle.

– Kun viranomaiset saivat selville, että ilman lupaa toimivat yritykset myivät suuria määriä laittomia maskeja, he määräsivät poliisin tutkimaan asiaa, rankaisemaan osallisia ja takavarikoimaan kaikki maskit ja valmistuslaitteet, lähde kertoo.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)