Verkkouutiset

Pohjois-Korea passittaa perunavarkaita pakkotyöleireille

Siemenperunoiden varkaudet uhkaavat työväenpuolueen mukaan valtion maatalouspolitiikkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean keskushallinnon kerrotaan huolestuneen perunavarkauksien yleistymisestä istutuskauden aikana.

Työläisiä siirretään perinteisesti toukokuussa peltotyöhön puolueen järjestämiin ”istutustaisteluihin” ja ohjeistetaan sijoittamaan siemenperunat 4–5 senttimetrin päähän toisistaan.

Valtiollinen Rodong Sinmun -lehti on omassa uutisoinnissaan hehkuttanut perunatuotannon saavuttaneen tempausten johdosta uusia ennätyslukemia. Pohjois-Korean syvenevän elintarvikepulan vuoksi osa perunoista on kuitenkin päätynyt ihmisten taskuihin ja myytäviksi paikallisille toreille.

– Maanviljelijöille on kerrottu, että siemenperunoiden varastaminen tarkoittaa käytännössä työväenpuolueen maatalouspolitiikan tuhoamista, DailyNK-julkaisun paikallislähde kertoo.

Kahdelle perunavarkaalle langetettiin kesän alussa kuuden kuukauden mittainen rangaistus pakkotyöleirillä.

– Passitukset pakkotyöleireille ovat silti melko harvinaisia, koska valtio haluaa pitää kaiken saatavilla olevan työvoiman peltotyössä. He vain halusivat asettaa varoittavan esimerkin muille maanviljelijöille, lähde sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)