Historioitsija Teemu Keskisarja kirjoittaa kirjailija Väinö Linnasta (1920-1992) Ilta-Sanomissa otsikolla Täällä Pohjantähden alla on yhä totta. Keskisarja viittaa uutuusteokseen Päivä on tehnyt kierroksensa, jossa Linna postuumisti kertoo elämästään.
Teemu Keskisarjan mielestä Väinö Linna ei pysynyt romaanikirjailijan lestissä ”vaan nimenomaan haastoi arvopohjan auktoriteetit ja akateemisen historiantutkimuksen”.
– Linna ei kirjasodissa peruutellut, että huoralotta Raili Kotilainen oli vain läppää, tai että minä nyt otin teloitusmontuilla kaunokirjallisia vapauksia. Varsinkin Pohjantähden kakkososan vuotta 1918 koskeneissa debateissa Linna voitti pystyyn professorit ja dosentit.
Vastaväitteissä oli historioitsijan mukaan sittenkin ”vinhahko perä”.
– Linnan herrasväet olivat itsekkäämpiä ja pöljempiä kuin ne, jotka todellisuudessa matkaansaattoivat kansallisen heräämisen. Toisin kuin Pohjantähdestä voisi yleistää, torpparit eivät maanlaajuisesti innostuneet kapinasta, joka oli teollisuustyöväen ja Pietarin bolševikkien aikaansaannos, Teemu Keskisarja toteaa.
– Lounaissuomalaisena pienoismaailmana Pentinkulma toki pitää kutinsa. Suurimuotoisimmaltakaan kerrontatekniikalta ei voi vaatia tehtaan sepittämistä suolle tai luentoa torpparilaitoksen erilaisuudesta Pohjanmaalla.
Keskisarja katsoo, että ”Linna ei potenut henkilökohtaista luokkakaunaa, mutta taustansa takia hän ymmärsi hävinneitä paremmin kuin voittajia”.
– Jonkin verran perää on siinä yleisessä huokauksessa, että ylivertaisen kirkas Pohjantähti johdatti suomalaisia liian punaiseen historiakäsitykseen. Se on pieni harmi verrattuna hyötyvaikutukseen.
– Linnan kirjojen ansiosta ovat sadattuhannet kiinnostuneet menneisyydestä ja ehkä siitä hiukan oppineetkin.
