Finnvera on ollut viime vuosina rahoittamassa noin tuhatta yritysten omistajanvaihdosta vuosittain. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Pk-yrityksissä lähivuosina suma omistajavaihdoksia

Lähes viidennes yrittäjistä on suunnitellut yrityksessään omistajanvaihdosta seuraavien viiden vuoden aikana.

Kymmenen vuoden jaksolla omistajanvaihdos olisi ajankohtainen yhteensä lähes joka kolmannessa pk-yrityksessä. Liian harva pk-yrittäjä kuitenkaan seuraa yrityksensä arvon kehittymistä, vaikka kyse on elämäntyöstä ja yritysvarallisuudesta. Omistajanvaihdoksiin liittyy myös mittavia rahoitustarpeita, toteaa Finnvera.

Finnvera on ollut viime vuosina rahoittamassa noin tuhatta yritysten omistajanvaihdosta vuosittain.

Kuluvan alkuvuoden vauhti näyttää euromääräisesti vahvalta: alkuvuonna ollaan lähes 30 prosenttia viime vuotta edellä omistajanvaihdosten rahoituksessa. Aktiivisuus on Finnveran rahoitusvolyymien perusteella kasvanut erityisesti Savossa, Uudellamaalla ja Keski-Suomessa.

Omistuksen vaihtuminen herättää monissa tapauksissa yrityksen uudistumaan. Finnveran arvion mukaan noin kolmannes yrityksistä yltää omistajanvaihdosta seuraavien kolmen vuoden aikana vähintään kymmenen prosentin vuotuiseen kasvuun, jota voi pitää toimintansa vakiinnuttaneille pk-yrityksille hyvänä kasvutasona.

– Omistajanvaihdoksiin ja yrityskauppoihin liittyy lähivuosina mittavia rahoitustarpeita. Pk-yritysbarometrissa yrityskauppaa suunnittelevista pk-yrityksistä 80 prosenttia kertoo tarvitsevansa kauppaan ulkoista rahoitusta, sanoo omistajanvaihdoksiin erikoistunut aluepäällikkö Janne Koivuniemi Finnverasta.

Finnvera rahoitti omistajanvaihdoksia 121 miljoonalla eurolla viime vuonna ja 141 miljoonalla vuonna 2016.

Varovaisuus jarruttaa kehittämistä

Yrityskaupan onnistumisen kannalta yrityksen arvon määrittäminen on keskeinen tekijä.

– Oman yrityksen arvon seuraaminen ja sen nostaminen ovat asioita, joihin jokaisen yrittäjän kannattaa kiinnittää huomiota, vaikka yrityksestä luopuminen ei olisikaan ajankohtaista. Paneutumalla arvon lisäksi arvoon vaikuttaviin tekijöihin, löytää varmasti uusia näkökulmia ja sitä kautta myös käytännön kehittämiskohteita, Koivuniemi sanoo.

Pk-yritysbarometri osoittaa, että vähiten yrityksen arvon kehittymistä seuraavat pienyrittäjät ja ne, joilla ei ole kasvutavoitteita, vaikka juuri heille asialla on merkitystä. Moni suhtautuu yritykseensä tunteella, vaikka kyseessä voi olla elämäntyö, jolla on mitattava arvo

Yrityksen arvosta kiinnostuneimpia ryhmiä ovat kymmeniä vuosia yrittäneet ja 2010-luvulla yrityksensä perustaneet. Yrityksen arvoa seurataan myös tiiviisti teollisuuden ja kaupan alalla, joilla myös omistajanvaihdoksia suunnitellaan muita toimialoja enemmän. Eniten omistajanvaihdosta pohtivat kuitenkin majoitus- ja ravitsemusalan yrittäjät.

Finnveran rahoittamat omistajanvaihdokset painottuvat pienyrityksiin. Pk-yritysbarometrin mukaan pienyrittäjät eivät kuitenkaan aktiivisesti suunnittele omistajanvaihdosta. Tilanne on pysynyt ennallaan jo muutaman vuoden ajan eikä trendissä näy aktivoitumista.

– Suuremmat, liikevaihdoltaan miljoonaluokkaan yltävät pk-yritykset ja kasvuhakuiset yritykset pohtivat useammin yrityksensä jatkuvuutta ja hakevat kasvua ostamalla pienempiä yrityksiä. Sen sijaan pienempiin kokoluokkiin kuuluvat yritykset eivät kovinkaan aktiivisesti mieti omistajanvaihdosta tai toisaalta myöskään yrityksen kasvattamista yrityskaupoilla, Koivuniemi sanoo.

Syynä saattaa hänen mukaansa olla yrittäjän ikä tai pelko siitä, että investointi kasvuun on liian suuri riski.

– Varovaisuus on toisaalta ymmärrettävää, mutta samalla yrittäjät jättävät väistämättä huomioimatta osan yrityksensä ja samalla oman yritysvarallisuutensa kehittämismahdollisuuksista, Koivuniemi huomauttaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt