Verkkouutiset

Pj-kisaa harkitseva Mikko Kärnä lopettaisi ”pääkaupunkiseudun erityiskohtelun”

Kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo harkitsevansa asettumista ehdolle keskustan puheenjohtajaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Olin alunperin sitä mieltä, että voisin palvella puoluetta paremmin jossain muussa tehtävässä ja olin aikonut asettua ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi vuonna 2020. Nyt on kuitenkin laitettava kroppa likoon, mikäli uusia puheenjohtajaehdokkaita ei ilmaannu. Keskusta tarvitsee aidon kisan puheenjohtajasta ja meidän on samalla välttämätöntä käydä aatteellinen keskustelu puolueen tulevaisuudesta. Mikäli lähden kisaan, lähden voittamaan sen. Ympäri Suomea kentältä saamieni viestien perusteella näin myös tapahtuu, Mikko Kärnä uskoo.

Kärnä sanoo profiloituneensa erityisesti maaseudun, seutukaupunkien ja Suomen harvaan asuttujen alueiden puolustajana.

– On täysin selvää, että en tulisi puheenjohtajana edistämään esimerkiksi Helsingin kehitystä, vaan päinvastoin jarruttamaan sitä. Pääkaupunkimme on elänyt muun maan kustannuksella aivan liian pitkään. Keskustan tulee olla koko maan puolue ja huolehtia, että pääkaupunkiseudun positiivinen erityiskohtelu yksinkertaisesti loppuu, hän sanoo tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)