Verkkouutiset

Pirkko Mattila: SDP kritisoi kaikkia säästöjä, mutta vaatii lisää rahaa kotouttamiseen

Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila syytää SDP:n linjaa maahanmuuttolinjaa hämmentäväksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila sanoo tiedotteessaan, että valtio määrittää kotouttamisen pelisäännöt ja loppulaskun maksavat kunnat.

”Kuntien viesti on ollut pitkään, että valtion myöntämät kotouttamistuet eivät riitä. Kuntien pitäisi saada huomattavasti paremmat resurssit kotouttamistoimia varten. Yllättävästi oppositiopuolue SDP:n kolme kansanedustajaa kiinnitti samaan asiaan huomiota muutama viikko sitten”, Mattila sanoo tiedotteessaan.

Hän viittaa Demokraatissa 20.4.2016 julkaistuun juttuun.

”SDPn linja hämmentää. Samaan aikaan kun puolue kritisoi jokaista hallituksen säästötoimenpidettä, puolue vaatii lisää rahaa kotouttamiseen. Vielä hämmentävämpää on, että moni SDP:n edustaja moittii hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa liian kireäksi”, Pirkko Mattila toteaa.

”He siis haluaisivat lisää turvapaikanhakijoita Suomeen ja lisää rahaa kunnille, mutta samaan aikaan oikeastaan mistään ei saisi leikata tai maksuja korottaa”, hän jatkaa.

Mattilan mukaan kunnilla on merkittävä rooli esimerkiksi siinä, että maahanmuuttajat asuvat maakunnissa.

”Suomeen ei saa muodostua Malmön tai Pariisin kaltaisia maahanmuuttajalähiöitä, jonne poliisikaan ei uskalla mennä. On pidettävä huoli, että resurssimme riittävät. Turvapaikat ovat vain niitä kipeästi tarvitseville”, Mattila sanoo.

Hänen mukaansa kunnat tekevät parhaansa, mutta resurssit ovat rajalliset.

”Sen vuoksi meidän on pidettävä huoli, että emme houkuttele tänne ihmisiä, jotka eivät todellisuudessa tarvitse turvapaikkaa. Meillä on hyvin rajalliset mahdollisuudet auttaa”, toteaa Mattila.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)