Verkkouutiset

Pikavippimainonta räjähtänyt – LM: Sääntelyn tiukentamista selvitetään

Oikeusministerin mukaan on pohdittava, voitaisiinko pikavippien mainontaa rajoittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pikavippien markkinointi on lisääntynyt ja muuttunut aggressiivisemmaksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Gunveig Pekkisen mukaan syynä on eduskunnan käsittelyssä oleva lakiesitys kulutusluottojen korkokaton tiukennuksesta ja luottokustannusten kulukatosta.

– Keskiössä on mielikuvamarkkinointi, josta meille on tullut paljon palautetta. Pikavippejä mainostetaan esimerkiksi unelmien lomamatkalla, ja selkeät tiedot kokonaiskustannuksista ovat jääneet heitteille, hän sanoo Lännen Medialle.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo Lännen Medialle, että hän pitää harkitsemisen arvoisena markkinointisääntelyn kiristämistä ja kuluttajaviranomaisille lisätoimivaltuuksien antamista sääntelyn noudattamisen valvomiseen.

– Kuluttajaluottojen hintaa koskevan sääntelyn lisäksi on mielestäni tarpeen arvioida luottojen markkinointia. Keskeisenä ongelmana kyseisessä markkinoinnissa pidän sitä, että luotto saatetaan esittää huolettomana tai riskittömänä ja nopeana ratkaisuna kuluttajan taloudellisiin ongelmiin. Osa markkinoinnista on täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen, Häkkänen sanoo.

– Jo nykyisin on kuluttajansuojalaissa säädetyn hyvän luotonantotavan vastaista markkinoida luottoa siten, että markkinointi on omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä harkita luoton ottamista huolellisesti, mutta sääntely ei mitä ilmeisimmin ole tehokasta, hän jatkaa.

Oikeusministeriössä on käynnissä selvitystyö kuluttajaluottojen markkinoinnin sääntelyn tiukentamisesta.

Häkkäsen mielestä on tärkeää, että arviointityön jälkeen katsotaan läpi huolellisesti erilaiset vaihtoehdot puuttua nykyiseen markkinointiin.

– Vastuulliset luottomarkkinat edellyttävät, että luottotuotteita markkinoidaan selkeästi ja ymmärrettävästi. Kuluttajan tulee voida saada helposti ymmärrys, millaisilla ehdoilla hän luoton ottaa. Lisäksi on mielestäni syytä miettiä luotonantajan vastuuta. Mielestäni on tarkkaan pohdittava, voitaisiinko esimerkiksi osittain rajoittaa luottotuotteiden markkinointi jo maksuvaikeuksissa oleville ihmisille, hän sanoo LM:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)