X
SULJE MAINOS
Mies tutkii pikavippiyhtiön verkkosivuja Helsingissä vuonna 2019. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Pikavippien määrä vähentynyt selkeästi

Kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden osuus on pieni kotitalouksille myönnetyistä kulutusluotoista.

Suomen Pankin mukaan kuluvan vuoden kesäkuun lopussa muiden rahoituslaitosten suomalaisille kotitalouksille myöntämien lainojen kanta oli 4,6 miljardia euroa, ja lainoista lähes kaikki olivat kulutusluottoja.

Lainakannan keskikorko oli 5,1 prosenttia. Myönnettyjen lainojen koroissa on kuitenkin suuria eroja toimijoiden välillä.

Pääosin ajoneuvorahoitusta myöntävät toimijat kattavat suurimman osan (79 %) muiden rahoituslaitosten myöntämistä lainoista kotitalouksille. Muita muihin rahoituslaitoksiin kuuluvia kotitalouksille lainoja myöntäviä toimijoita ovat esimerkiksi kulutusluotto- ja pienlainayhtiöt, pankkien rahoitusyhtiöt ja panttilainaamot.

Kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden lainasaamiset vähentyneet

Pikaluottoyrityksinäkin tunnettujen kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden suomalaisille kotitalouksille myöntämien lainojen kanta oli 220 miljoonaa euroa kesäkuun lopussa. Arvion mukaan lainakanta on supistunut merkittävästi vuoden 2019 jälkeen. Kuluttajaluottojen 20 prosentin korkokatto tuli voimaan syyskuussa 2019.

Kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden myöntämistä lainoista kaikki olivat vakuudettomia. Niiden osuus kotitalouksien kulutusluottokannasta kokonaisuudessaan oli pieni (1 %) kesäkuussa.

Kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden kotitalouksille myöntämien lainojen kannan keskikorko oli kesäkuussa 46,6 prosenttia. Kolmasosa lainakannasta oli valmiusluottolimiittejä.

Vuoden toisen neljänneksen aikana kotitaloudet nostivat muista rahoituslaitoksista muita lainoja kuin ajoneuvolainoja 80 miljoonan euron edestä. Uusien nostojen keskikorko oli 9,0 prosenttia. Nostoista hieman alle neljännes tehtiin kulutusluotto- ja pienlainayhtiöistä.

Kesäkuun lopussa kotitalouksien kulutusluottokanta oli kokonaisuudessaan 23,6 miljardia euroa. Arvion mukaan kanta ei ole kasvanut koronapandemian aikana. Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen osuus kotitalouksien kulutusluottokannasta kokonaisuudessaan oli 19 prosenttia.

Suurimman osan (70 %) kotitalouksien kulutusluotoista ovat myöntäneet Suomessa toimivat luottolaitokset.

EDIT klo 15.13: Korjattu Finanssivalvonta Suomen Pankiksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt