Pikavipit vähenivät edelleen vuoden alussa

Pikavippien määrä on laskenut vuoden ensimmäisellä neljänneksellä edelleen voimakkaasti parin vuoden takaisen lakimuutoksen ansiosta.

Uusia pikavippejä myönnettiin tammi-maaliskuussa 41 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilastokeskuksen mukaan pienlainoja myönnettiin kotitalouksille yhteensä 135 804 kappaletta lähes 26 miljoonalla eurolla.

Vuonna 2013 pienlainoille asetettiin 51 prosentin korkokatto. Tilastokeskuksen mukaan tämän takia osa pienlainayrityksistä lopetti toimintansa tai uudisti palvelutarjontaansa joustoluottojen suuntaan. Tammi-maaliskuussa tilastossa oli 45 pienlainayritystä.

Keskimääräinen pienlaina oli 191 euroa, ja takaisinmaksuaika oli keskimäärin 93 päivää. Pienlainoihin kohdistuvat kulut olivat 15 prosenttia myönnetyistä uusista luotoista

Kotitalouksien luottokanta pysyi tammi-maaliskuussa kahdessa miljardissa eurossa. Kulutusluottojen osuus oli 95 prosenttia. Yritystoiminnalle, yrityksille ja elinkeinonharjoittajien kotitalouksille myönnettiin luottoja neljällä miljardilla eurolla. Luvuissa ei ole mukana vakuutuslaitosten ja julkisyhteisöjen myöntämiä luottoja.

Kotimaisten rahoitus-, vakuutuslaitosten ja julkisyhteisöjen myöntämien luottojen koko luottokanta oli 94 miljardia euroa maaliskuun lopussa. Uusia luottoja kotimaiset yritykset myönsivät tammi-maaliskuussa lähes 2 miljardilla eurolla.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt