Verkkouutiset

Koronarokotusten pop-up-piste Vuosaaressa Helsingissä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Piispa sanoo rokottamattoman kantavan vastuun lähimmäisen kuolemasta

Teemu Laajasalon mielestä rokotteesta kieltäytyvä ihminen ei välitä toisten kärsimyksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on huolissaan koronapandemiasta ja rokotteista kieltäytyvistä ihmisistä.

– Kiistattoman lääketieteellisen näytön perusteella paras ja tehokkain tapa suojata lähimmäisiä kulkutaudista seuraavalta kärsimykseltä, kurjuudelta ja kuolemalta on ottaa itse rokote. Siksi jokaisen ihmisen, jolla siihen ei ole lääketieteellistä estettä, on velvollisuus ottaa rokote, Laajasalo kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.

Hänen mukaansa rokottamaton ihminen toimii tieteenvastaisesti ja osoittaa ymmärtämättömyyttä.

– Mutta paljon vakavampaa on se, että rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta.

Laajasalon mielestä väärään tietoon tai pelkoon perustuva rokotevastaisuus on vähennettävissä kärsivällisellä, laajamittaisella ja viisaasti jaetulla oikealla tiedolla ja pelkojen hälventämisellä.

– Taivaallisissa ja maallisissa puheissa on myös selvemmin vedottava ihmisten omiintuntoihin ja muistutettava siitä viattomien kärsimyksestä, joka rokotteista kieltäytyvän sydämelle ja syntilistalle tulee. Vähitellen on myös kiristettävä kaikkia mahdollisia rokottamattomien rajoituksia; matkustusrajoituksia, koronapassivaatimuksia sekä eri työpaikoilla edellytettäviä todistuksia, jotta tilanne muuttuu.

Hän korostaa, että rokottamattoman valinta ei ole pelkästään yksilön vapautta, vaan osa yhteisön vastuuta.

– Rokottamaton ei tee päätöksiä omasta terveydestään, elämästään ja vapaudestaan, vaan kaikkien. Rokotus on aina yhteisön valinta. Sen seurauksia ei lähtökohtaisesti kanna yksilö, vaan koko ympäröivä yhteiskunta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)