Verkkouutiset

Ei-valkoiset vapautettiin täällä maskien käytöstä

Hengityssuojainta ei tarvitse pitää piirikunnan alueella, jos etninen profilointi huolettaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain Oregonissa sijaitseva Lincoln County on vapauttanut ei-valkoiset asukkaat kasvomaskien käytöstä, kertoo New York Post.

Piirikunnassa on annettu määräys, jonka mukaan kaikkien tulee käyttää kasvosuojainta julkisilla paikoilla. Päivitetyn määräyksen mukaan tummaihoisten ei kuitenkaan tarvitse käyttää maskia, mikäli heillä on ”korostettuja huolia etnisestä profiloinnista ja häirinnästä” maskien käytön takia.

Linjauksen taustalla on aktivistien esittämä huoli siitä, että maskien käyttö voi asettaa heidät vaaraan.

Kukaan ei saa pelotella tai häiritä ihmisiä, jotka eivät noudata vaatimuksia, terveysviranomaiset sanovat.

– Monelle mustalle sen päättäminen, käyttääkö vai eikö käytä huivia julkisella paikalla suojallakseen itseään ja muita koronavirukselta on tilanne, jossa ei voi voittaa. Kumpikin voi johtaa hengenvaarallisiin seurauksiin, American Civil Liberties Unionin (ACLU) rotuoikeusohjelman johtaja ReNika Moore sanoo CNN:lle.

Ohion yliopiston professorin Trevon Loganin mukaan määräys peittää kasvot ”käytännössä käskee ihmisiä näyttämään vaarallisilta, kun otetaan huomioon rodulliset stereotypiat”.

– Tämä menee laajempaan kontekstiin siitä, että musta mies sopii kuvailuun epäillyistä, jotka ovat peittäneet kasvonsa, Logan sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)