Torstain Ylen A-Talkia on ehditty ihmetellä ja osin irvaillakin. PS puhuu sekavia tehtaista ja terapiatakuusta ja SDP laittaa porukat töihin ministeriöihin. Keskustan Antti Kurvinen ja kokoomuksen Elina Lepomäki taisivat löytää paremmin toisensa verotuksen ja työnteon kannattavuudesta puhuttaessa.
Ohjelman perusteella Sanna Marinin kannattaisi tyytyä vähemmistöhallitukseen, jota PS tukisi oppositiosta. Katse peruutuspeiliin ja velkaelvytystä lisää, jos hieman näkemäänsä voi yksinkertaistaa.
Vaasalainen SDP:n kansanedustaja Matias Mäkynen vaikuttaa osaavalta. Torstaina hän joutui, näin itse tulkitsen, oman puolueensa linjattomuuden uhriksi. Mikä on SDP:n talouspoliittinen linja? Edes Mäkynen ei kyennyt pitämään piilossa tyhjyyttä, joka puolueensa linjassa näyttää vallitsevan.
SDP johtaa hallitusta, ja se on kuitannut ohjelman sinänsä kunnianhimoiset työllisyystavoitteet. Käytännössä kuitenkin se itse hyväksyy vain murto-osan toimista, joita esitellään työllisyyden vahvistamiseksi. Kokoomus taitaa puolustaa tällä hetkellä Marinin hallitusohjelmaa tiukemmin kuin Marinin SDP itse.
Uusi linja kypsymässä piilossa?
Vai onko niin, että SDP:llä on hahmottumassa linja, mutta kuten todettua, se ei vastaa enää oikein sitä, mitä hallitusneuvotteluisssa on sovittu.
80 vuotta täyttävä Paavo Lipponen ei toki päätä enää SDP:n tulevaisuudesta, mutta rientää tarvittaessa Marinin ja puolueensa tueksi. MTV:n haastattelussa entinen pitkäaikainen pääministeri totesi taloudesta vapaasti siteeraten seuraavaa: ”Pitää olla varaa ottaa velkaa, sitä liikaa kauhistellaan. Eurooppa putoaa suurten väliin (viittaa USA:han ja Kiinaan). On oltava rohkeutta laittaa kasvu käyntiin.” Samalla hän antoi tukensa Matti Vanhasen manageroimalle kehysten ulkopuoliselle innovaatiorahastolle.
Otetaan toinen esimerkki SDP:n ajattelusta. Tarvitaan termit ”demokraattinen sosialismi” ja ”ensijako”.
SDP:llä on kunniakas historia kommunismin vastustajana. Yllättävää on kuitenkin se, että vieläkin sen periaatelinjauksessa löytyy tavoitteena demokraattinen sosialismi – sosialismi kaikkine karvoineen kun on osoittautunut vapautta kovin paljon kahlitsevaksi. Toisaalta vaikka termi on SDP:n periaateohjelmassa, sen tulkinta on lavea: ”Demokraattinen sosialismi on pyrkinyt ja pyrkii edelleen paitsi talouden, myös työelämän ja muiden elämänalueiden jatkuvaan kansanvaltaistamiseen avoimuutta lisäämällä ja määrittämällä pelisääntöjä, joilla markkinat toimivat”, linjauksessa määritellään.
Mikä ihmeen ensijako?
SDP on tuonut sosialismin rinnalle myös termin ensijako. Se mainitaan periaatelinjauksessa ja sitä avataan laveammin puolueen tavoiteohjelmassa: ”Yhteiskunnan vakauden lisäämiseksi perinteisestä tulonjakopolitiikasta on syytä siirtyä kohti kokonaisvaltaisempaa ensijakopolitiikkaa. Ensijakopolitiikan tavoite on varmistaa, että tasa-arvo kasvaa ja työn arvonlisäys sekä tuotto jakautuvat tasaisesti. Tavoitteena on yhteiskunnan rakenteiden muokkaaminen niin, että tasa-arvoa voidaan luoda ennakoiden, eikä vain markkinoiden toiminnan aiheuttamia vahinkoja korjaamalla ja tasaamalla eroja jälkikäteen tulonsiirroilla.”
Ensijaon ajatuksena siis on, ettei riitä, että tuloja tasataan Suomessa maailmanennätystahtiin vaan että yhteiskunnan tulee säädellä ihmisten ja yritysten toimintaa jo ennakolta nykyistä tehokkaammin. Vai mitä tarkoittaa, että ”tasa-arvoa on luotava ennakoiden”? Suomessa on jo valmiiksi esimerkiksi verotus verrokkimaita korkeammalla tasolla ja yritysten voittojakin verotetaan kahteen kertaan, minkä päälle osa myy perittyjä asuntoja verojen takia ja niin edelleen. Onko siis SDP:n todellinen talouden linja oikeasti tässä eli ensijaon ympärillä? Jos on, niin se kannattaa sanoa ääneen ja sovittaa siihen mahdolliset hallitusohjelmat, jos sellaisen pohjalle enemmistö on saatavissa. Tätä taustaa vasten ei ole mitenkään ihmeellistä, että edustaja Mäkynen ja kumppanit joutuvat taiteilemaan keskustan edellyttämien uudistusten edessä.
Paavo Lipponen puri 1990-luvulla hammasta, mutta ajoi Suomen talouden kilpailukyvyn vahvistamista ja velkavuoren sulattamista. Nyt hän toteaa, ettei velkaa pidä pelätä. Ei tarvitse, jos on näkymä kasvusta, jos on suunnitelma avoimen sektorin työpaikkojen syntymisestä tai toimista, jotka luovat uusien työpaikkojen syntymiselle nykyistä otollisemman alustan.
Ensijaon sijaan Suomi tarvitsee enemmän vaurastumisnälkäisiä palkansaajia ja yrittäjiä, joita eivät uudet sosialismit uhkaa.
