Verkkouutiset

Piensijoittajat kiinnostuneita vastuullisuudesta

Tuoreessa kyselyssä noin puolet piti ilmastovaikutuksia tärkeänä sijoituskriteerinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin puolet yksityissijoittajista kertoi Finanssiala ry:n teettämässä kyselyssä olevansa kiinnostunut seuraamaan sijoitustensa tuoton lisäksi niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Noin puolet kyselyyn vastanneista piti ilmastovaikutuksia tärkeänä kriteerinä sijoituskohdetta valitessaan. Varsinkin alle 30-vuotiaat ja yli 60-vuotiaat olivat tätä mieltä.

Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää tuloksia ilahduttavina. Hänen mielestään kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset ovat heränneet vastuullisuuteen ja haluavat omilla taloudellisilla valinnoillaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja yhteiskunnallisesti kestäviin ratkaisuihin.

Toisaalta ilmastovaikutuksia kaikkia eivät pitäneet tärkeänä sijoituskriteerinä itselleen. Osittain eri mieltä oli 18 prosenttia ja täysin erimieltä oli 12 prosenttia vastaajista.

Kaupin mukaan toki täytyy katsoa myös tätä toista puolta tuloksista.

– Luulen, että he eivät ole täysin vastuutonta väkeä, hän totesi perjantain lehdistöaamiaisella Helsingissä.

Hänen mielestään myös valittavan paljon oli niitä, joilla ei ole kantaa asiaan. Kantaa ei kyselyssä ottanut puoleen eikä toiseen 19 prosenttia, ja 5 prosenttia ei osannut sanoa.

Lähes 60 prosenttia vastaajista olisi valmis remontoimaan omaa asuntoaan energiatehokkaammaksi, mikäli saisi siten pienennettyä asuntolainan marginaalia.

Noin puolet vastaajista kannatti väitettä, että suurten suomalaisten sijoittajien tulisi vetää sijoituksensa pois fossiilisesta energiantuotannosta. Naiset ja vanhempi polvi olivat muita useammin tällä kannalla.

Lähes puolet vastaajista oli myös stä mieltä, että pankkien tulee lainapäätöksissään arvioida kohteen vaikutukset ilmastoon.

NorstatFinland Oy:n tekemään paneelikyselyyn vastasi 1002 suomalaista tammi-helmikuun vaihteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)