Verkkouutiset

Pienpanimoiden luomuoluen myynti kasvoi

Luomutuotteiden kokonaismyynti on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Luomualan yhteistyöjärjestö Pro Luomu arvioi, että vähittäiskaupassa luomutuotteiden myynti lisääntyi viime vuonna 9,6 prosenttia noin 368 miljoonaan euroon.

Luomun myynti on järjestön mukaan 2010-luvun aikana yli kaksinkertaistunut. Pro Luomu aloitti luomumyynnin seuraamisen vuonna 2011, jolloin myynti oli vain noin 163 miljoonaa euroa.

Pro Luomu mukaan uudet tuotteet ja osuminen kuluttajatrendeihin selittävät osan kasvusta, mutta luomu on myös arkipäiväistynyt ja pitää paikkansa peruselintarvikkeiden myynnissä.

Suurimmat tuoteryhmät luomumyynnissä olivat viime vuosien tapaan hedelmät, maito ja muut nestemäiset maitotuotteet sekä vihannekset. Myös kahvi ja kananmunat olivat edelleen suosittuja luomutuotteita.

Suhteellisesti eniten luomumyyntiään kasvattivat panimotuotteet sekä pakasteet.

– Pienpanimoiden luomuoluet sekä erityisesti kombucha siivittivät luomun kasvua panimojuomien tuoteryhmässä. Ilahduttavaa on luomun kasvu myös pakasteissa. Jäätelöiden ja marjojen lisäksi kovasti toivottujen vihannespakasteiden tarjonta on lisääntynyt, mikä näkyy myös myynnin vahvana kasvuna, kertoo Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila.

Luomun myynti kasvoi viime vuonna enemmän kuin päivittäistavarakaupan kokonaismyynti, joka lisääntyi viime vuonna vain 2,6 prosenttia. Päivittäistavarakaupan koko ruokamyynnistä luomun osuus kasvoi 2,6 prosenttiin.

Suomen luomumarkkinoita koskevat luvut ovat arvioita, jotka perustuvat päivittäistavarakaupan ryhmittymiltä saatuihin myyntitietoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)