X
SULJE MAINOS
Pullopommin hallussapito voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. / LEHTIKUVA / VILJA VEHKAOJA

Pienetkin lapset rakennelleet pullopommeja – poliisi vetoaa

Räjähdyksestä lähtevät sirpaleet voivat vahingoittaa ihmisiä ja omaisuutta.

Lasten on havaittu valmistaneen niin sanottuja putkipommeja eri puolilla Länsi-Uuttamaata.

Ilmiöstä oli aiemmin kerrottu Itä-Suomessa. Poliisin mukaan osa pommeista on räjähtänyt, mutta monet ovat jääneet suutareiksi.

– Pommeja ovat löytäneet niin vapaa-ajalla ulkoilleet poliisit kuin päiväkoti-ikäiset lapset, poliisi tiedottaa.

Pullopommeissa on käytetty esimerkiksi voimakkaasti syövyttävää viemärinavausainetta, joka räjäyttää pullon paineen avulla. Poliisi varoittaa, etteivät lapset ymmärrä asiaan liittyviä riskejä.

– Räjähdys on voimakas, ja sirpaleet aiheuttavat vakavan vaaran lähellä oleville ihmisille ja omaisuudelle. Pullopommin räjähtämishetkeä on vaikea ennustaa, vanhempi konstaapeli Jani Borenius toteaa.

– Pahimmillaan pommi voi kyteä minuutteja ja räjähtää hetkellä, jolloin sytyttäjä tai sivullinen lähestyy sitä luullen pommin olevan viallinen.

Pommin hallussapito voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Kyseessä voi olla toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito, varomaton käsittely tai esimerkiksi vaaran aiheuttaminen.

Pieniä lapsia tulisi ohjeistaa, ettei pulloon tule koskea. Niiden hävittäminen on jätettävä viranomaisten tehtäväksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt