Verkkouutiset

Pidempi oppivelvollisuus vaikuttaa myös työehtoihin

Nuorten työntekijöiden työehdoissa on huomioitava jatkossa oppivelvollisuuden laajentaminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle aiheuttaa muutoksia lakiin, jota sovelletaan alle 18-vuotiaiden nuorten tekemään työhön. Lähtökohtana työ- ja elinkeinoministeriön mukaan on, että nuoren työvuoroja ei saa sijoittaa päällekkäin hänen läsnäoloaan edellyttävän opetuksen kanssa. Muutokset ovat voimassa 1. elokuuta alkaen.

Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen.

Nuorista työntekijöistä annetun lain mukaan työnantaja on voinut ottaa työhön henkilön, joka on täyttänyt 15 vuotta ja joka on suorittanut oppivelvollisuutensa. Säännös koskee palkkaamista vakituiseen tai muutoin pysyväisluontoiseen työ- ja virkasuhteeseen.

Lakimuutoksen myötä vakituiseen työhön saa jatkossakin ottaa 15 vuotta täyttäneen nuoren, joka on suorittanut perusopetuslaissa tarkoitetun perusopetuksen oppimäärän tai jonka velvollisuus suorittaa perusopetuksen oppimäärä on muuten päättynyt.

Peruskoulun suorittanut nuori voi jatkossakin tehdä esimerkiksi osa-aikaista työtä toisen asteen opintojen ohessa siltä osin, kun työ on nuorelle työntekijälle soveltuvaa. Myös ammatillisen koulutuksen suorittaminen määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen perustuvana oppisopimuskoulutuksena on edelleen mahdollista.

Ennen nuoren työntekijän palkkaamista työnantajan on hankittava luotettava selvitys nuoren iästä ja siitä, että tämän velvollisuus suorittaa perusopetuksen oppimäärä on päättynyt.

Laissa säädetään lisäksi edellytyksistä, joilla alle 15-vuotiaat ja peruskoulua vielä suorittavat nuoret voi ottaa töihin koulujen loma-aikoina tai koulutyön ohessa.

Laki sisältää myös ehdot, joilla 13 vuotta täyttäneen tai tätä nuoremman henkilön voi palkata tilapäisesti työskentelemään esiintyjänä tai avustajana tapahtumissa, kuten taide- tai kulttuuriesityksissä. Näihin säännöksiin ei tullut muutoksia.

Ministeriön mukaan oppivelvollisuuden suorittaminen on nuoren ensisijainen velvoite. Tämän vuoksi lakiin on lisätty säännös työntekijöistä, jotka ovat alle 18-vuotiaita, ja jotka suorittavat oppivelvollisuuttaan perusopetuksen jälkeen eli yleensä toisen asteen opintoja.

Työnantaja on sijoitettava tällaisen nuoren työaika siten, ettei työvuorojen tekeminen ole esteenä opetukseen osallistumiselle. Nuoren työntekijän on ilmoitettava työnantajalle hyvissä ajoin, milloin hänen läsnäolonsa opinnoissa on välttämätöntä, jotta työnantaja voi ottaa sen huomioon työvuorosuunnittelussa.

Jos työt ja opinnot menevät päällekkäin, nuorella on oikeus kieltäytyä työvuorosta, joka estäisi hänen osallistumisensa opetukseen.

Edellä mainitut muutokset koskevat myös merenkulussa ja kalastusaluksilla tehtävää työtä. Merellä ja kalastusaluksella tehtävässä työssä edellytetään jatkossakin 16 vuoden ikää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)