Verkkouutiset

Pidätyksiä Venäjän huipulla – ”Edes FSB ei ole immuuni”

Painostustoimien aalto enteilee tutkijan mukaan vaikeita aikoja myös oligarkeille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän valtaeliitin jäsenet ovat professori Nikolai Petrovin mukaan aiempaa alttiimpia sortotoimille. Korkean tason pidätyksiä käytetään nyt systemaattisesti poliittisen sorron välineinä.

– Jos katsotaan kohteita, voidaan havaita, että he eivät ole kaikkein korruptoituneimpia ihmisiä eivätkä he ole rikkoneet epävirallisia pelisääntöjä. Heidät on valittu vain signaalin lähettämiseksi tietyille eliitin sisäisille ryhmille – olipa kyse yritysjohtajista, kuvernööreistä ja alueellisista poliittisista eliiteistä tai jopa turvallisuuspalvelujen upseereista, Chatham House -ajatushautomossa ja Moskovan talouskorkeakoulussa työskentelevä Petrov toteaa tuoreessa artikkelissa.

Tämäntyyppiset sortotoimet alkoivat hänen mukaansa jo vuoden 2012 presidentinvaalien jälkimainingeissa, kun Vladimir Putin oli palannut muodollisestikin takaisin vallankahvaan rajujen protestien saattelemana. Kun Putin oli vuonna 2014 toteutetun Krimin valtauksen ja laittoman liittämisen myötä kasvattanut tuntuvasti kansansuosiotaan, hänen riippuvuutensa poliittisista eliiteistä väheni, ja hän saattoi turvautua entistä kovempiin otteisiin.

– Keinoina käytetään yleisesti pidätyksiä, jotka tehdään hyvin julkisesti ja usein vailla minkäänlaista laillista pohjaa. Esimerkiksi alueen kuvernööri pidätetään kameroiden edessä ilman oikeuden päätöstä, kuvataltiointia näytetään laajasti ja häntä syytetään julkisesti erilaisten lakien rikkomisesta, Petrov selittää.

– Kysymys on selvästi poliittisesta sorrosta muun muassa siksi, että väitetyt väärinkäytökset edustavat usein aivan tavanomaista ja hyväksyttyä venäläisen byrokratian toimintatapaa. Tämä lähettää hyvin vahvan signaalin siitä, että mitä ikinä teetkään, sinua voidaan helposti rangaista. Sinun on siis oltava äärimmäisen lojaali ja vältettävä minkäänlaisia isoja liikkeitä ilman erityistä lupaa. Kyse on yhdestä poliittisen kontrollin muodosta, Petrov tarkentaa.

Edes FSB ei ole immuuni

Venäjän eliitteihin kohdistuu Petrovin mukaan suoranainen sorron kierre, sillä yhä uusia eliitin sisäisiä ryhmiä joutuu painostustoimien kohteiksi. Samalla on käynyt ilmi, että nekään ryhmät, joita on aiemmin totuttu pitämään immuuneina, eivät sitä enää ole. Tästä kertovat muun muassa turvallisuuspalvelu FSB:n useiden korkea-arvoisten upseerien äskettäiset pidätykset.

Jotkut tarkkailijat ovat alkaneet puhua hallinnon muutoksesta, jossa eri ryhmittymät kamppailevat vallasta ilman ylhäältä tapahtuvaa koordinaatiota. Petrov ei tähän näkemykseen yhdy, vaan hänen mielestään käynnissä on pikemminkin eräänlainen järjestelmän tasapainottaminen.

– FSB on hyötynyt merkittävästi sorron aiemmista sykleistä, ja kun se on haalinut valtaa, järjestelmästä on tullut hyvin epätasapainoinen. Putinin täytyi luoda jonkinlainen vastapaino FSB:n kasvavalle vaikutusvallalle. Siksi oli tärkeää osoittaa, että edes he [FSB:n upseerit] eivät ole immuuneja tällaiselle taktiikalle, Petrov toteaa.

Taustalla on hänen mukaansa kaksi keskeistä ajatusta.

– Ensimmäinen on demonstroida, että virkamiehet voivat olla pahoja, mutta presidentti on hyvä. Venäjällä on sanonta: ”Tsaari on hyvä, pajarit ovat pahoja.”. Tämä tukee sitä, hän sanoo.

– Toinen ajatus on pelata kansalaisten ymmärrettävillä eliitin vastaisilla mielialoilla. Se on eräänlainen populistinen taktiikka, mutta 20 vuotta vallassa olleella Putinilla on vain rajallinen mahdollisuus käyttää tätä korttia. Niinpä Putin käyttää pidätyksiä yrittäessään osoittaa, että hän on kansan puolella pahoja eliittejä vastaan.

”Mielihyvin” vai tuskallisesti?

Sortotoimilla on Petrovin mukaan myös taloudellinen ulottuvuus, jonka vuoksi niiden laantuminen ei näytä lähitulevaisuudessa todennäköiseltä.

– Venäjän valtajärjestelmän pitää jollain tavoin jakaa varallisuutta uudelleen. Kokonainen oligarkkien sukupolvi on tulossa oman aikansa päähän, ja sortojärjestelmä ei vain kontrolloi heitä poliittisesti, vaan pyrkii myös pakottamaan heidät säilyttämään varansa systeemin sisällä yrittämättä siirtää niitä lapsilleen, Petrov arvioi.

– Sen vuoksi monet Venäjän rikkaimmista ihmisistä ovat viime aikoina antaneet lausuntoja, joiden viesti on: ”Mikäli valtio tarvitsee, jätän omaisuuteni Venäjän valtiolle mielihyvin.”. Jos he nimittäin eivät tee niin mielihyvin, asia voidaan hoitaa myös toisella, huomattavasti tuskallisemmalla tavalla, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)