Verkkouutiset

Pia Kauma: Yhä suurempi ahdinko uhkaa kuntia

Hallitus lisää kuntien velvoitteita, vaikka nykyistenkin palveluiden järjestäminen on monessa kunnassa hataralla pohjalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) varoittaa kuntien pahenevista talousongelmista.

Hän viittaa valtiovarainministeriön lukuihin, joiden mukaan muutamat Uudenmaan kunnat maksavat muulle Suomelle yli 600 miljoonaa euroa valtionosuuden tasauksina. Helsingin osuus on 373,6 miljoonaa euroa, Espoon 168,4 miljoonaa euroa ja Vantaan 38,6 miljoonaa euroa.

Suurimpia saajakuntia ovat Jyväskylä (52,1 miljoonaa euroa), Joensuu (41 miljoonaa euroa), Oulu (36,1 miljoonaa euroa), Kuopio (35,8 miljoonaa euroa) ja Lahti (33,5 miljoonaa euroa).

– Kunnat eri puolilla Suomea ovat talousvaikeuksissa. Ne saavat rahaa muun muassa Uudenmaan kuntien veronmaksajilta, jotta voisivat järjestää lakisääteiset palvelut. Me Espoossa maksamme noin 170 miljoonaa euroa joka vuosi muualle Suomeen. Tämä on meille iso huolenaihe, koska rahaa tarvittaisiin myös tänne, Pia Kauma kirjoittaa Facebookissa.

– Vuosittain meille tulee noin 5000 uutta ihmistä, joille pitää järjestää palvelut, mutta veroja heistä tuottaa Espoolle vain murto-osa. Kun hallitus nyt vain lisää kuntien velvoitteita, niin entistä suurempi talousahdinko uhkaa meitä kaikkia. Raha ei tule seinästä, vaan se pitää tienata ensin, Kauma jatkaa.

https://www.facebook.com/pia.kauma/posts/10221142805988963

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)