Verkkouutiset

Pia Kauma: Erikoista, että pääministeri kieltää viisikon

Kansainvälisessä mediassa Suomea on kuvailtu nuukan nelikon viidenneksi jäseneksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan suuren valiokunnan jäsen Pia Kauma (kok.) kertoo pitävänsä erikoisena, että pääministeri Sanna Marin (sd.) kieltää Suomen mukanaolon niukassa nelikossa EU:n elpymisrahastoa koskevissa neuvotteluissa.

– Pidän erikoisena, että pm Marin kieltää Suomen mukanaolon niukassa nelikossa. Eurooppalaisissa lehdistössä on uutisoitu toisin, Pia Kauma sanoo.

Huippukokouksesta on uutisoitu laajasti kuva, jossa Suomi istuu neuvottelupöydässä yhdessä Euroopan nuukan nelikon – Itävallan, Alankomaiden, Ruotsin ja Tanskan – valtionpäämiesten kanssa. Kansainvälisessä mediassa Suomea on laskettu osaksi tätä pohjoismaista viisikkoa.

– Näitä viittä EU-maata kutsutaan nuukaksi viisikoksi, muu muassa the Washington Post kuvaa.

Suomessa pääministeri Sanna Marin on kieltänyt puheet nuukasta viisikosta. Hänen mukaansa Suomi ei kuulu mihinkään ryhmään.

– Suomi löytää kumppanuuksia eri kysymyksissä eri maista. Me emme ole minkään vakiintuneen ryhmän jäsen, vaan totta kai me teemme töitä sen eteen, että kokonaisuus olisi Suomen kannalta mahdollisimman hyvä, Marin kommentoi viikonloppuna.

Hyödyttääkö Suomea?

Kokoomuksen Pia Kauman mukaan elpymisrahastossa epäilyttää kaikkein eniten se, kuinka paljon siitä todellisuudessa on hyötyä Suomen kannalta. Pia Kauma keskusteli aiheesta Ylen ykkösaamussa maanantaina.

– [Kaikkein eniten epäilyttää] se, hyödyttääkö se Eurooppaa sillä tavalla kuin on ajateltu ja hyödyttääkö se silloin myöskään Suomea riittävästi. Tietenkin mietityttää se, mihin tässä ollaan menossa, Pia Kauma totesi.

– Kysymys ei ole pelkästään vain tästä paketista vaan siitä, aukeaako tässä ikään kuin uudenlainen Euroopan unioni, jossa me yhä useammin olemme tällaisten avustuspakettien ja yhteisvastuun edessä.

Viikonlopun yli jatkuneissa neuvotteluissa on erimielisyyttä vielä muun muassa lainojen ja avustusten suhteesta sekä rahaston sitomisesta oikeuvaltioperiaatteeseen. Kauman kanssa ykkösaamuun osallistunut perussuomalaisten Jani Mäkelä kertoi pitävänsä tätä kummallisena.

– Oikeusvaltiosta puhuminen on Suomen osalta on vähän tyhjää retoriikkaa. Eihän Suomi itsekään edistä sen periaatteita neuvotteluissa. Useat asiantuntijat ovat sitä mieltä, että pääministeri rikkoo perustuslakivaliokunnan antamia kantoja neuvottelun suhteen. Eli ei noudata sitä, mitä meidän perustuslain ylin tulkitsija on sanonut, Jani Mäkelä totesi ja viittasi eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandbergin Verkkouutisissa esittämään näkemykseen.

Suuren valiokunnan puheenjohtajalta Satu Hassilta (vihr.) kysyttiin, onko Suomi yksinään valmis kaatamaan diilin, mikäli se ei pidä neuvottelutulosta hyvänä.

– Itse asiassa suuri valiokunta ei ole asettanut mitään ehdottomia rajoja, josta – siis jos tämä ei täyty – niin sitten pitää kaataa diili. Suuri valiokunta on todennut, että sinänsä Suomenkin kannalta on hyvä asia, jos sopu syntyy. Mutta tavoitteena on pienentää paketin kokoa ja lahjarahan osuutta, Satu Hassi sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)