Verkkouutiset

Pia Kauma: Osakesäästötiliä laajennettava rahastoihin

Kansanedustajan mukaan tilin kehittäminen tukisi kotimaisen yritysrahoituksen monipuolistumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma kehottaa hallitusta kehittämään vuosi sitten käyttöönotettua ja suosituksi osoittautunutta osakesäästötiliä.

Osakesäästötilejä on vuodessa perustettu 116 000 kappaletta, säilytysten arvo on 740 miljoonaa euroa ja keskimääräinen tilille laitettu rahamäärä 11 500 euroa. Kauman mukaan tiliä tulisi laajentaa rahastoihin ja myöhemmin myös kotimaisiin listaamattomiin osakkeisiin.

– On hienoa, että kokoomuksen ajama ja vuonna 2020 käyttöönotettu osakesäästötili on tuonut osakesijoittamisen aivan tavallisen ihmisen ulottuville, Pia Kauma toteaa tiedotteessa.

Osakekauppaa voi tilin puitteissa käydä joustavasti, ja voitoista maksetaan verot vasta sitten, kun ne on nostettu tililtä. Tällä hetkellä sen kauppaa voi käydä vain pörssinoteeratuilla osakkeilla, minkä lisäksi talletuksen yläraja on 50 000 euroa.

– Suomen Pankin mukaan kotitalouksien talletuskanta oli marraskuussa 102,8 miljardia euroa. Osakesäästötilin kautta matalakorkoisilla tileillä olleet rahat voi nyt joustavammin sijoittaa tuottavampaan kohteeseen, Kauma sanoo.

Sijoitusmahdollisuudet on kuitenkin rajattu koskemaan ainoastaan pörssinoteerattuja osakkeita. Esimerkiksi Ruotsissa ja Iso-Britanniassa vastaavien järjestelyiden kautta on mahdollista omistaa esimerkiksi rahasto-osuuksia ja muita sijoitustuotteita.

Pia Kauman mukaan ainakin sijoitusrahastot ja pörssinoteeratut rahastot (ETF) tulisi ottaa osakesäästötilituotteiksi.

– Näkisin myös, että osakesäästötilin kautta sijoittaminen kotimaisten listaamattomien yritysten osakkeisiin olisi tärkeä tavoite pidemmän aikavälin pääomamarkkinoidemme kehittämisessä. Yritysrahoituksemme nojaa voimakkaasti pankkirahoitukseen. Jatkossa osakesäästötiliä tulisi kehittää osana muuta verojärjestelmää tukemaan yritysrahoituksen monipuolistumista. Osakesäästötilin talletuksen yläraja kannattaisi myös tuplata 100 000 euroon tai poistaa kokonaan, Kauma toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)