Verkkouutiset

”Missähän maailmassa SDP elää?”

Kansanedustajan mukaan ilman työtä ei ole myöskään hyvinvointia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma hämmästelee liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin (sd.) visiointia lyhennetystä työajasta.

– Missähän maailmassa SDP oikein elää? Ilman työtä ei ole hyvinvointia. Palkkojen aleneminen ei mahdollista hyvää elämää, Pia Kauma kirjoittaa Twitterissä.

Marin pohti lauantaina järjestetyssä SDP:n 120-vuotisjuhlassa Turussa, ettei kahdeksan tunnin työpäivä ole välttämättä ”se lopullinen totuus”.

– Miksei neljän päivän työviikko ja kuuden tunnin työpäivä voisi olla seuraava tavoite, Marin kysyi yleisöltä Demokraatin mukaan.

Ministeri täsmensi lausuntojaan maanantaina toteamalla, että työaikaa on jo lyhennetty viimeisen sadan vuoden aikana työn tuottavuuden parantuessa.

– Työajan lyhentämisestä voi ja pitää keskustella. Neljän päivän työviikko tai kuuden tunnin työpäivä elämiseen riittävällä palkalla on tänään ehkä utopiaa, mutta voi olla tulevaisuudessa totta, Sanna Marin sanoi.

Avauksen herättämässä keskustelussa huomautettiin, että vuosikymmeniä vahvana jatkunut tuottavuuden kasvu on hidastunut merkittävästi tai pysähtynyt Suomessa ja monissa kehittyneissä maissa.

Pia Kauma huomauttaa, että lisääntynyt vapaa-aika jäisi jonkun muun maksettavaksi.

– Maksamalla entistäkin enemmän työtuloistaan veroa? Kauma kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)