Verkkouutiset

”Matkailu- ja ravintola-alalle on ohjattava apua”

Hallitus ei ole tukenut suoraan niitä yrityksiä, joiden toimintaedellytykset poistettiin käytännössä yhdessä yössä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pia Kauma yhdessä muiden kokoomusedustajien kanssa on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen tukien kohdistamisesta ravintola- ja matkailualalle.

Valtioneuvoston antaman asetuksen mukaisesti ravintolat, kahvilat, baarit ja yökerhot pysyvät suljettuina koko maassa huhtikuun 4. päivästä toukokuun loppuun saakka.

Samalla Suomen rajojen sulkeminen sekä kokoontumis- ja liikkumisrajoitukset ovat vieneet hotelleilta liikematkustajat ja kokousvieraat. Myös yksityismatkailijoiden määrä on vähentynyt rajusti kriisin myötä.

– Elinkeinovapauteen puuttuminen oli hallitukselta poikkeuksellinen toimi. Ennen toimeen ryhtymistä talousvaliokunta ja perustuslakivaliokunta molemmat edellyttivät hallitukselta lausunnoissaan ja mietinnöissään, että hallituksen tulee valmistella tukitoimia koskien niitä yrityksiä, joihin poikkeusolojen negatiiviset vaikutukset voimakkaimmin kohdistuvat, Pia Kauma toteaa tiedotteessa.

Hallitus on tämän vuoden lisätalousarvioissa kohdistanut yritystukia erityisesti Business Finlandin ja ely-keskusten kautta. Tuet ovat kuitenkin toimialoista riippumattomia. Hallitus ei ole kohdistanut suoria tukitoimenpiteitä ravintola- ja matkailualalle, vaikka alan toimintaedellytykset poistettiin käytännössä yhdessä yössä, ja yrittäjiltä vietiin oikeus harjoittaa elinkeinoaan noin kahden kuukauden ajaksi.

– Esimerkiksi Aalto-yliopiston rahoituksen laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan 39–50 prosenttia alan yrityksistä ajautuu maksuvaikeuksiin ilman ulkopuolista apua ensimmäisen kuukauden aikana liikevaihdon romahtamisen jälkeen, Kauma sanoo.

Hänen mukaansa rahallisen tuen määrässä tulisi huomioida erityisesti yrityksen työllistämä henkilöstömäärä. Työllistäminen on samalla yksi ratkaisu kriisistä selviämiseksi.

– Yksi nopeasti toteutettavissa oleva tukimuoto olisi palauttaa yrityksille niiden alkuvuoden aikana jo maksamat arvonlisäverot. Ravintola- ja majoitusalalla toimivat yritykset voisivat olla ensimmäisten joukossa tämäntyyppisen tuen saajina. Tämä olisi oikeudenmukainen toimi erityisesti ravintola- ja matkailualan tukemiseksi kriisin keskellä, Pia Kauma sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)