Pia Kauma Etyjin kokouksessa. / OSCE Parliamentary Assembly

Pia Kauma Etyjin erityisedustajaksi

Kansanedustaja hoitaa jatkossa yleiskokouksen yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa.

Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) vastaa jatkossa Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen yhteistyöstä ja suhteista kansalaisjärjestöihin.

Yleiskokouksen puheenjohtaja George Tsereteli nimitti Suomen valtuuskuntaan kuuluvan Kauman kyseisten tehtävien erityisedustajaksi.

– On tärkeää, että me poliittiset päätöksentekijät pysymme kärryillä siitä, mitkä ovat kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytykset, joihin kuuluvat muun muassa sanan- ja mielipiteenvapaus sekä oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen, Pia Kauma toteaa tiedotteessa.

– Heikennykset tapahtuvat monesti niin hitaasti ja pala kerrallaan, ettei niitä huomaa, ellei ole koko ajan hereillä. Otan erityisedustajan tehtävän vastaan innostuneena ja odotan pääseväni tapaamaan keskeisten kansalaisjärjestöjen edustaja jo lähitulevaisuudessa, Kauma jatkaa.

Uuden erityisedustajan tehtävää perustellaan sillä, että kansalaisjärjestöt ovat parlamentaarisen yleiskokouksen tärkeä yhteistyökumppani demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisessä.

– Olipa kyse sitten aseidenriisunnasta, ympäristönsuojelusta, vaalitarkkailusta tai ihmisoikeuksien edistämisestä, kansalaisjärjestöjen tietämys näistä aiheista on meille merkittävää, yleiskokouksen puheenjohtaja Tsereteli kirjoittaa nimityskirjeessään.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on maailman laajapohjaisin turvallisuutta käsittelevä alueellinen järjestö. Euroopan ja Keski-Aasian maiden lisäksi jäseninä ovat Yhdysvallat ja Kanada.

Parlamentaarisen yleiskokouksen näkyvin tehtävä on kansainvälinen vaalitarkkailu, minkä lisäksi yleiskokous antaa suosituksia ja ehdotuksia ministerineuvostolle sekä ottaa julkilausumillaan kantaa ajankohtaisiin politiikan tapahtumiin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt